Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Syöpään sairastunut Beverly Hills 90210 -tähti palasi julkisuuteen

beverly hills -tähti
Elokuussa syöpäkamppailustaan kertonut Shannen Doherty palasi parrasvaloihin.
Beverly Hills 90210 -sarjasta tuttu Shannen Doherty, 44, nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa sitten elokuun, jolloin hän kertoi sairastavansa rintasyöpää.

Mustaan mekkoon pukeutunut Doherty osallistui Baby2Baby-hyväntekeväisyysgaalaan kesken syöpähoitojen. Doherty kertoi elokuussa aloittaneensa kemoterapian.

Dohertyn syöpä ehti levitä, sillä se diagnosoitiin vasta keväällä 2015. Doherty sai People-lehden mukaan tietää sairastaneensa syöpää jo ainakin vuoden verran, mutta hän ei ollut hakeutunut lääkärihoitoon rauenneen sairasvakuutuksen takia.

Doherty syyttää manageriaan siitä, että sairasvakuutusmaksu oli jätetty maksamatta. Hän nosti manageriaan vastaan oikeussyytteen aiemmin tänä syksynä.

Syytteen mukaan jos Dohertyn vakuutus olisi ollut voimassa ja hän olisi voinut vierailla lääkärin vastaanotolla, hänen syöpänsä olisi potentiaalisesti huomattu jo aiemmin ja voitu pysäyttää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

    4. 4

      Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

    7. 7

      Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

    8. 8

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    9. 9

      Norjalainen arkkitehti löysi uudelleen 50 kadonnutta maata

    10. 10

      Filippiinien verisen huumesodan käynnistänyt presidentti: Trump toivotti minulle onnea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

    4. 4

      Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. Näytä lisää