Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Vaimo laittoi suomalaispoliitikon laihdutuskuurille: ”Tulos tai ulos!”

muutos
Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa otti itseään niskasta kiinni ja aloitti säännöllisen lenkkeilyn. Nyt kiloja on karissut jo 12.
Monien muiden suomalaisten tavoin europarlamentaarikko Petri Sarvamaa on ollut elämänsä aikana monella eri laihdutuskuurilla. Aina urakka on tyssännyt ennen aikojaan.

– Omani on se tyypillinen tarina, että monta kertaa on yritetty laihduttamista ja siinä sitten epäonnistuttu. Olen laihduttanut varmasti monta vuosikymmentä, hän kuvailee.

Sarvamaa, 55, huomasi vanhoja valokuvia katsellessaan, ettei olekaan enää niin hoikassa kunnossa kuin nuorempana. Hän sanoo olleensa hyvä peittämään uumalle kertyneet muutamat lisäkilot pukeutumisella, mutta lopulta Sari-vaimon leikkisä kuittailu sai hänet tarttumaan tuumasta toimeen. Sarvamaa naurahtaakin, että vaimo patisti hänet lenkille.

– Kyllä minulla on sen verran selkärankaa, että voin myöntää, että vaimo pakotti laihduttamaan. Näin se varmasti on monissa perheissä, mutta sitä ei ehkä uskalleta sanoa ääneen, Petri Sarvamaa sanoo.

Nyt he käyvät aina aikataulujen salliessa yhdessä lenkkeilemässä.

– Vaimolle kuuluu kiitos siitä, että nyt elämäntapamuutokselle oli selkeä tavoite. Hän sanoi, että tulos tai ulos! Ajattelin, että nyt on varmasti aika ottaa itseä niskasta kiinni, Sarvamaa nauraa.

– Olen aina harrastanut urheilua, mutta paino on heitellyt. Nuorena kundina painoin 85 kiloa, nyt paino on vaihdellut 95 ja 100 kilon paikkeilla. Pahimmillaan vaaka näytti 110 kiloa, 12 kiloa hoikistunut 193-senttinen Sarvamaa sanoo.

Eräs suurin muutos hänelle on ollut se, että hän on viimein oppinut nauttimaan urheilusta ja sen tuomasta hyvästä olosta. Puntarin lukemia Sarvamaa ei seuraa päivittäin, eikä vahdi jokaista suupalaansa.

– Lenkkeily ei ole ollut minulle luontaista, vaikka sitä olenkin monta vuotta harrastanut. Vaimo neuvoi tässäkin, että täytyy mennä tarpeeksi hitaasti. Oleellista on, että juostessa polttaa rasvaa. Syy siihen, että tästä viimeisimmästä elämäntapamuutoksesta tuli menestys, on varmasti se, että on pysyvää liikuntaa ja tarpeeksi kulutettuja kaloreita.

Kiireisimpinä työviikkoina liikunnan mahduttaminen aikatauluun on haastavaa, mutta Sarvamaa on pitänyt tavoitteena käydä lenkillä vähintään neljä kertaa viikossa.

– Strasbourgin täysistunto on pahin, Helsingissä aikataulutus on helpompaa. Täysistuntoviikkona päivät saattavat venyä 14-tuntisiksi. Pakko on vain lähteä lenkille, vaikka tuntuisi, ettei millään jaksa. Vaikka sitten yöllä.

Elämänmuutos on tuonut uutta virtaa, joka näkyy niin töissä kuin perhe-elämässäkin.

– Yleensä kun olen lukenut iltasatua seitsenvuotiaalle tyttärelleni, niin olen saattanut nukahtaa kesken lukemisen. Tyttäreni huomasi, että nyt isi ei torkahtelekaan. Kysyin häneltä, että arvaatko miksi, niin tytär veikkasi sen olevan lenkkeilyni aikaansaannosta, Sarvamaa hymyilee.

Alkuvuodesta aloitettu elämäntapamuutos on karistanut kiloja ja kohentanut hyvinvointia. Tärkeintä ei europarlamentaarikon mukaan ole pudotettu kilomäärä, vaan se, että muutos on pysyvä.

– En tuijota kiloja tai tavoittele tiettyä kilomäärää. Olen huomannut menneinä vuosina, että kun pääsee tiettyyn kilotavoitteeseen, niin ei olekaan enää mitään tavoiteltavaa. Tavoitteena on saada muutos pysyväksi, ja löytää tasapaino syömisen ja kulutuksen välillä. Välillä on ollut haastavampaa, mutta on ollut hieno huomata, että kiireisimmätkään työputket eivät ole katkaisseet kamelin selkää, vaan on menty tasaisesti eteenpäin.

Ota kantaa

Onko kumppanisi kehottanut sinua laihduttamaan?

Kyllä 37% Ei 63%
Ääniä yhteensä 2698

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    8. 8

      Kalifornian oudoin turistinähtävyys: Aukko keskellä järveä

    9. 9

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    10. 10

      Trumpin lausunto nosti äläkän Ruotsissa: Näin Aftonbladet vastaa Fox Newsin väitteisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    10. 10

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. Näytä lisää