Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Suomirock-yhtye lopettaa 18 vuoden jälkeen – ”Kaikki hyvä päättyy aikanaan”

pillit pussiin
Järjestyshäiriö-yhtyeen jäsenet kulkevat kohti uusia haasteita.
Jyväskylästä lähtöisin oleva Järjestyshäiriö-yhtye kertoo Facebook-sivuillaan, että bändin taipale on tullut päätökseensä.

– Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Vuonna 1997 kolme nuorta poikaa päätti perustaa bändin ajan tappamiseksi ja hauskanpitoa silmällä pitäen. Pyrkimyksenä oli aluksi päästä vain lukion bileisiin soittamaan, yhtye kirjoittaa sivuillaan ja jatkaa.

– Nyt melkein 20 vuotta näistä tapahtumista on aika asettaa elämässä uusia tavoitteita joita kohti seuraavaksi kulkea.

Yhtyeen jäsenet kirjoittavat, että yli puolen elämän pituinen matka bändin kanssa saa päätöksensä tammikuussa, jolloin bändi soittaa viimeisen keikkansa.

– Vaikea kuvitella mitä olisimme tehneet jos emme tätä. Hyvät muistot säilyvät läpi elämän, jäsenet päättävät ilmoituksensa.

Yhtye oli muistetaan tänä vuonna myös Uuden Musiikin Kilpailusta, jossa bändi oli mukana tavoittelemassa euroviisupaikkaa kappaleella Särkyneiden sydänten kulmilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Ravihevonen jouduttiin lopettamaan kilpailun jälkeen – poliisi tutkii eläinsuojelurikosta

    6. 6

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    7. 7

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    8. 8

      Sinnikäs valepoliisi sai vanhuksen luovuttamaan pankkitunnuksensa – poliisi varoittaa huijareista: Toimi näin, jos puhelu epäilyttää

    9. 9

      Suora lähetys kello 13.45: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Ravihevonen jouduttiin lopettamaan kilpailun jälkeen – poliisi tutkii eläinsuojelurikosta

    6. Näytä lisää