Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Suomen Miss Maailma -kaunotar edustaa pilailupuodin lapinpuvussa – ”Hirveän loukkaavaa kulttuurin ryöstöä”

missikohu
Suomen saamelaisnuorten puheenjohtaja Ida-Maria Helander tuomitsee ”feikkipukujen” käytön. Hän on harmissaan, ettei missiorganisaatio ota aiempien vuosien mokista opikseen.
Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa Carola Miller edustaa Suomea Miss Maailma -kilpailussa pilailupuodista ostettu lapinpuku päällään, asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle. Puku nähdään Millerin yllä Kiinassa järjestettävän kilpailun kansallispukuosiossa.

Pukuvalinta on aiheuttanut paheksuntaa saamelaisten keskuudessa. Suomen saamelaisnuorten puheenjohtaja Ida-Maria Helander toteaa saamelaisten yksimielisesti tuomitsevan ”feikkipukujen” käytön.

– Tämä on aivan hirveän loukkaavaa ja ennen kaikkea se on kulttuurin ryöstöä, Helander kommentoi IS:lle.

Helanderia harmittaa, että jälleen suomalaismissi edustaa Suomea täysin vääränlaisessa puvussa, varsinkin kun kukaan misseistä ei ole ollut oikeasti saamelainen. Vuonna 2005 perintöprinsessa Susanna Laine sai vastaavan kohun aikaan edustaessaan Suomea täysin vääränlaisessa lapinpuvussa. Kaksi vuotta myöhemmin Miss Suomi Noora Hautakangas edusti Suomea, tuolloin saamelaiset pukivat tämän aitoon saamenpukuun.

– Missi ehkä voi vielä piiloutua tietämättömyyden taakse, mutta missiorganisaation luulisi oppineen aikaisempien vuosien vuoksi, Helander toteaa.

Helander kommentoi puvun Millerin puvun olevan ”täysin vääränlainen.”

– Se kertoo missiorganisaation feikkeydestä ja pinnallisuudesta. Kisoihin halutaan eksotiikkaa, mutta jos missi ei ole aito saamelainen, eksotiikkaa pitäisi hakea jostain muualta kuin toisten kulttuureista ryöstämällä.

Helander muistuttaa, että saamelaisten kansallispukua saavat käyttää vain saamelaiset tai heidän puolisonsa. Helander kertoo, ettei ole vielä ottanut yhteyttä missiorganisaatioon, mutta tuohtuneet saamelaiset ovat ottaneet henkilökohtaisesti yhteyttä Carola Milleriin tämän sosiaalisen median tileillä.

”Tarkoitus ei ollut loukata”

Missitoimiston manageri Linda Ahonen kertoo Ilta-Sanomille Carola Millerin hankkineen puvun itse.

– Hän saa apua pukuasioista meiltä ja yritämme neuvoa parhaamme mukaan, mutta en osaa sanoa, miksi hän valitsi juuri tämän puvun kisoihin.

Ahonen pahoittelee tilannetta ja siitä seurannutta mielipahaa.

– En tiennyt, että pukujen takana on ollut tällainen historia, että niitä on aiemminkin käytetty. Meidän ei ole tietenkään tarkoitus loukata ketään.

Miller edustaa Suomea Miss Maailma -kilpailussa joulukuun 12. Kiinassa.

– Harmittaa tämä, sillä Carola on aivan upea tyttö ja häntä pitäisi tässä tilanteessa pikemminkin tsempata, Ahonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

    7. 7

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    8. 8

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    9. 9

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    10. 10

      Tästäkö kaikki lähti? Näin Bernerin esitys syntyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    7. 7

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    8. 8

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. Näytä lisää