Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Kikan kuolemasta 10 vuotta – 10 kuvaa mieleenpainuneesta laulajasta

MUISTETTU LAULAJA
Tänään torstaina tulee kuluneeksi 10 vuotta Kikan kuolemasta.
Suomalainen laulajatähti KirsiKikkaSiren menehtyi traagisesti vain 41-vuotiaana 3. joulukuuta 2005. Hänen viimeiset vuotensa olivat vuoristorataa.

Vielä keväällä 2005 Kikka oli täynnä uutta intoa ja suunnitteli comebackia. Uusi biisikin oli häntä varten tehtynä.

– Kikka puhkui elämänintoa. Hän oli suoraan sanottuna timanttisessa kondiksessa. Asioiden piti olla hallinnassa. Näytti, että hän on ongelmasta tervehtymässä, muusikko Ari Kankaanpää muisteli tuolloin IS:lle.

Lähipiirin arvion mukaan suurin toivein käynnistynyt paluuhanke kariutui lopulta masennukseen ja uupumukseen.

HS kirjoitti Kikan taiteellisten juurten olleen 1980-luvun pikkutuhmassa eurohumpassa ja Sabrinan ja Samantha Foxin kaltaisissa povikaunottarissa. 1990-luvun alun lama-aikaan Kikasta väännettiin suomalainen versio ulkomaiden hekumallisista seksidiivoista.

Tamperelaisen laulajatähden ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui Kevään sävel -kilpailussa 1984. Pari vuotta myöhemmin hän pääsi mukaan Mikko Alatalon vetämään Hittimittariin. Kikan lopullinen läpimurto tapahtui 1989, kun single Mä haluun viihdyttää ja samaa nimeä kantanut albumi nousivat vauhdilla listoille. Levyä myytiin yli 70000 kappaletta. Kakkosalbumi Kiihkeät tuulet ilmestyi 1990. Levyn ykköshitiksi nousi Apinamies. Syksyllä 1990 Kikka osallistui Syksyn säveleen ja sijoittui kolmanneksi.

Kilpailukappaleesta Sukkula Venukseen tuli Kikan uran suurin hitti.

Juha Vainion kynästä olivat Kikan menestyshitit Mä haluun viihdyttää ja Sukkula Venukseen. Vainion työtä jatkoi hänen poikansa Ile Vainio, joka kirjoitti muassa kappaleet Tartu tiukasti hanuriin ja Käyrä nousemaan.

– Usein aiheen lauluun antoi ajankohtainen ilmiö, josta kehiteltiin pieni kaksimielisyys.Kun oli lama, tehtiin Käyrä nousemaan. Kun kierrätystouhut olivat esillä, tehtiin Pyöritä, kierrätä mua. Ajan hengessä tehtiin oma Kikka-hitti, Vainio kertoi IS:lle Kikan kuoleman jälkeen.

– Kikka oli ainutlaatuinen taiteilija. Hän toi ihan uutta suomalaiseen musiikkimaailmaan. Hän myi hirveitä määriä, ja keikat menivät hienosti. Kikka jää historiaan, hän jatkoi.

Ylen Elävästä arkistosta löytyy pätkä, jossa koululaiset haastattelevat tähteä vuonna 1992.

– Mä olen aika avoin, kauhean luonnollinen ihminen. Ihan samanlainen ihminen kuin kuka tahansa teistä. Ainut vaan, että olen saanut jotakin tiettyjä lahjoja, kuten laulunlahjoja ja ehkä vähäisen ulkonäköäkin, Kikka naurahti koululaisille.

Kikalta jäi aviomies ja tytär, joka oli vain 9-vuotias äidin kuollessa. Herkissä hautajaisissa jopa pappikin itki. Kikka on haudattu Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Poliisin ampumisesta epäilty kiinni Tanskassa – uhrin tila on vakava

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    7. 7

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Poliisin ampumisesta epäilty kiinni Tanskassa – uhrin tila on vakava

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. Näytä lisää