Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Tapakouluttaja ihmettelee Li Anderssonin päätöstä jättää väliin Linnan juhlat: ”Ne eivät ole kenenkään kotihipat”

Linnan juhlat
Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson aikoo jättää tämän vuoden Linnan juhlat väliin.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson sanoo Ilta-Sanomille, että hän aikoo olla itsenäisyyspäivänä Turussa perheen ja ystävien kanssa.

28-vuotias Andersson ei halua kommentoida IS:lle tarkemmin juhlista jättäytymistään. Hän sanoo kertoneensa perustelut MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.

Andersson perusteli ohjelmassa poisjääntiä sillä, että juhlat keskittyvät ulkonäöllisiin asioihin ja juhlapukuihin.

– Sinänsä siihen ei liity sen kummempaa dramatiikkaa, eikä se ole kannanotto kenenkään muun menemisten suhteen, tai itse juhlien. En kokenut, että paikkani on niissä juhlissa tänä vuonna, hän perusteli torstaina Huomenta Suomessa.

Anderssonista tuntuu, ettei valokeilassa oleminen ole hänen oma paikkansa.

Kansanedustajan käytöstä ihmettelee tapakouluttaja Kaarina Suonperä. Hän sanoo IS:lle, ettei ole aiemmin kuullut kenenkään kieltäytyvän Linnan kutsusta henkilökohtaisista syistä.

– Olen sanonut, ettei kutsusta saakaan kieltäytyä. Se on niitä kutsuja, joista ei sanota, että en tule, koska ei ole permanenttia eikä mekkoa.

Suonperä muistuttaa, että Linnan juhlia suurempaa juhlaa ei ole Suomessa. Linnan juhla on itsenäisen Suomen valtion juhla, jonne presidenttipari kutsuu. Kutsu on suuri kunnian osoitus.

– Linnanjuhlat eivät ole kenenkään kotihipat, vaan ne ovat Suomen itsenäisyyden juhlat.

Kutsusta kieltäytymisen Suonperä kokee epäkohteliaana tekona isäntäparia ja suomalaisia kohtaan. Kansanedustajien olisi Suonperän mielestä syytä muistaa, että he ovat kansaa edustamassa eivätkä omaa itseään.

– On hyvä muistaa, ettei elämä ole aina sellaista kuin minä itse haluan. Elämä on yhteispeliä kaikella lailla. Kohteliaisuussäännötkin ovat olemassa.

Anderssonin käyttäytymisestä paistaa Suonperän mielestä ”minun mielipiteeni on tärkeämpi kuin jonkun muun” -ajattelua.

– Jos tulee kutsu, johon liittyy minkälaisia tahansa henkilökohtaisia tunteita, kannattaa muistaa, että niin kauan kuin meillä on yhtään sotaveteraania tai yhtään lottaa, on jopa heidän kannaltaan surullista, että joku kokee juhlat pelkästään pukujuhlina.

Suonperä toivoo, että olisi yksi ilta, jolloin ei tulisi pahoja sanoja tai vahvoja omiin henkilökohtaisiin mielipiteisiin liittyviä asioita.

– Jos kokee Linnan juhlat pukujuhliksi, voi laittaa ylleen mitä katsoo asialliseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    6. 6

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    7. 7

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    8. 8

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    9. 9

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    10. 10

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    6. Näytä lisää