Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Tauski Peltoselta korvasta kuulon lyönyt mies oikeudessa – väittää laulajan ”lirkutelleen” naisystävälleen

oikeudessa
Syyttäjä vaatii laulajaa korvaan lyöneelle miehelle tuntuvaa sakkorangaistusta. Mies itse kiistää teon.
Pohjois-Savon käräjäoikeudessa Kuopiossa käsiteltiin tänään tiistaina iskelmälaulaja Tauno ”Tauski” Peltoseen kohdistunutta pahoinpitelyä. Syytettynä oli noin 40-vuotias kuopiolaismies.

Rikos tapahtui sunnuntain vastaisena yönä 22. maaliskuuta Leopard-ravintolassa Kuopion Petosella. Yleisössä ollut mies nousi yllättäen esiintymislavalle ja löi Peltosta nyrkillä päähän noin yhden aikaan yöllä. Keikka keskeytyi saman tien.

Nyrkki osui vasemman korvan seudulle. Lääkärintodistuksen mukaan isku aiheutti Peltoselle tärykalvon repeämän, tinnitusta ja kuulon alenemaa.

Vammat olivat niin pahat, että Peltonen sai sairauslomaa toukokuun alkupuolelle saakka.

Tauski Peltonen vaatii syytetyltä 3 000 euron korvauksia tilapäisestä haitasta ja runsaat 250 euroa sairaanhoitokustannuksista. Peltonen korvausvaatimuksiin sisältyvät myös noin 3 300 euron oikeudenkäyntikulut.

Kyseessä oli niin sanottu playback-keikka eli Tauski esiintyi yksin tukenaan taustanauha.

Välikohtauksella oli useita todistajia. Lyönti tallentui myös videolle, ja oikeudessa katsottiinkin myös YouTubessa nähtävillä olevaa tallennetta dvd:ltä.

Kuopiolainen pahoinpitelijä kiisti lyönnin esitutkinnassa. Hän väitti vain koputtaneensa laulajaa olkapäähän.

Mies kiisti pahoinpitelyn vielä oikeudessakin. Samalla hän kuitenkin raotti syytä lavalle nousuunsa. Miehen mukaan Tauski oli keikan aikana ”lirkutellut” hänen naisystävälleen.

Itä-Suomen kihlakunnansyyttäjä katsoo, ettei ainakaan tallenteelta ole havaittavissa minkäänlaista lirkuttelua.

Oikeudessa todistamassa olleen silminnäkijän mukaan mies ”löi täysin odottamatta Tauskia korvaan”.

Itä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vaatii kuopiolaismiehelle tuntuvaa eli yli 50 päiväsakon rangaistusta

– Kyseessä oli vain yksi isku, mutta pahoinpitelyä voi pitää tavanomaista vakavampana, koska se kohdistui työtään tekevään ihmiseen, syyttäjä perustelee vaatimustaan.

Tauski Peltonen ei halunnut kommentoida oikeudenkäyntiä.

Oikeus antaa ratkaisunsa 17. joulukuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Trump saapui Capitol-kukkulalle

    3. 3

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    4. 4

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    5. 5

      Suora lähetys: Mielenosoittajat riehuvat Washingtonissa – ikkunoita rikki, anarkistiliput liehuvat, banderolleissa sirppi ja vasara

    6. 6

      Venäläisten matkatavaroista löytyi Vaalimaalla tuhansien eurojen arvosta varastettua tavaraa

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Trumpin lapset saapuivat valaseremoniaan – tyttäret valkoisissa

    9. 9

      Äkillinen linjanmuutos hämmensi – nyt jyrähtää Mäkäräisen pomo: ”Säännöt koskevat myös Kaisaa”

    10. 10

      Kolmen ADHD-lapsen äiti Susanna, 40, avautuu – ”Meillä on ollut näkymätön ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Trump saapui Capitol-kukkulalle

    3. 3

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    4. 4

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    5. 5

      Suora lähetys: Mielenosoittajat riehuvat Washingtonissa – ikkunoita rikki, anarkistiliput liehuvat, banderolleissa sirppi ja vasara

    6. Näytä lisää