Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Jaana Pelkonen ja Nasima Razmyar saapuivat Strauss-konserttiin rakkaidensa kanssa

Loppiaiskonsertti
Vuosi 2016 alkoi tyylikkäissä merkeissä, sillä Finlandia-talon perinteinen Strauss-konsertti kokosi yhteen myös tunnettuja suomalaisia.
Finlandia-talossa nähtiin tiistaina joukko tunnettuja suomalaisjulkkiksia perinteisen Strauss-konsertin merkeissä.

Juhlava, mutta rennonoloinen konsertti veti puoleensa niin kansanedustajia kuin laulajiakin.

Kokoomuksen Jaana Pelkonen tuli konserttiin kihlattunsa Niko Ahon kanssa. Kansanedustaja on ollut jo kuukauden verran sitkeän flunssan kourissa. Pelkonen oli kuitenkin tyytyväinen, kun pääsi osallistumaan konserttiin.

– On ärsyttävää, kun minulla on ollut flunssa jo itsenäisyyspäivästä lähtien. Olisin halunnut päästä jo urheilemaan, mutta tässä on joutunut olemaan jo pitkään lähinnä villasukat jalassa, Jaana Pelkonen kertoi kuulumisiaan.

Pelkosen kansanedustajakollega Nasima Razmyar (sd) tuli Strauss-konserttiin aviomiehensä Johan Fagerin kanssa. Pitkät vapaat olivat menneet lähinnä laiskotellessa, mutta Razmyar toivoo, että tänä vuonna puhaltaisivat suvaitsevammat tuulet.

– On ollut ihanaa, kun on voinut vain laiskotella ja syödä välillä pakastepizzaakin. Eihän leppoisan joulun ja uudenvuoden jälkeen voi olla muuta kuin hyvällä tuulella. Toivon kuitenkin parannusta viime vuoteen. Toivon, että tämä vuosi olisi vihaton vuosi, Nasima Razmyar kertoi.

Toimittaja-kirjailija Mirva Saukkola tuli myös nauttimaan perinteisestä loppiaiskonsertista. Vaikka sääkartat eivät vielä anna keväästä mitään merkkejä, tyyliasiantuntija tietää mitä on muotirintamalla tulossa.

– Keväällä on tulossa jälleen paljon värejä, joten jossain vaiheessa olisi sitten hyvä vaihtaa musta uniformu iloisempaan lookiin, Mirva Saukkola suositteli.

Oopperalaulaja Mari Palo tuli Finlandia-talolle tällä kertaa yksin. Avopuoliso Joonas Riippa ei halunnut tulla häiritsemään konserttiin muita yskällään.

– Mies on sairaana ja arpoi vielä iltapäivällä tulisiko mukaan, mutta hän jäi kotiin sairastamaan, Mari Palo kertoi.

Palo harjoittelee parhaillaan Suomen Kansallisoopperan Indigoa, joka tulee ensi-iltaan perjantaina 22. tammikuuta. Oopperalaulaja tekee työtä mielellään, mutta nauttii myös yleisön joukossa kuuntelemisesta.

– On ihana tulla kuuntelemaan tuttuja laulajia, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä. Minulla on edessä hyvin musiikkipitoinen vuosi, mutta toivon, että pääsisin viettämään jossain vaiheessa myös lomaa. Yleensä kyllä työ vie voiton, mutta tänä vuonna pitäisi päästä tekemään myös pihahommia. Ostimme nimittäin Kirkkonummen metsästä talon, jossa puuhaa riittää, Mari Palo kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    6. 6

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    7. 7

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

    10. 10

      Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    6. Näytä lisää