Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Työtön Tarja Smura toivoo tilanteeseen muutosta: ”Synkistä hetkistä huolimatta en anna periksi”

työttömyys
Vuoden 1993 Miss Suomi Tarja Smura toivoo tulevalta vuodelta parempia työmahdollisuuksia.
Tarja Smuralla, 45, on takanaan rankka vuosi, mutta vuoden 1993 Miss Suomen olemus on raikas, kun hän porhaltaa Ilta-Sanomien kuvauksiin yhdessä lapsikatraansa kanssa.

Viime keväänä karistetut kilot ovat pysyneet poissa, ja kuvauksia varten varattu niukka nahkahame istuu kolmen lapsen äidin upeiden säärien ylle kuin hansikas.

Viime keväänä Smura päätti, että on vihdoin aika huolehtia myös omasta hyvinvoinnista. Päätös pysyvästä elämäntapamuutoksesta kypsyi kipeän ratkaisun jälkeen. Reilu vuosi sitten Smura hakeutui asumuseroon aviomiehestään, erikoissairaanhoitajana työskentelevästä Markus Haapasalosta. Pari odottaa pääsyä parisuhdeneuvontaan.

– Olemme vuoden aikana saaneet todella paljon työstettyä asioita, tunteet ovat heilahdelleet laidasta laitaan. Olemme kuitenkin myöntäneet, että on niin suuria asioita ja solmukohtia, jotka vaikuttavat kokonaisuuteen ja suhteeseemme pitkällä aikavälillä. Tarvitsemme ulkopuolista näkökulmaa, Smura summaa.

Tulevalta vuodelta Smura toivoo parisuhdetilanteen selkiintymisen lisäksi myös muutoksia työrintamalle. Vuosia sosiaali- ja kasvatusalan töitä tehnyt sekä rikos- ja riita-asiain sovitteluohjaajana työskennellyt Smura sanoo, että työtilanne Pirkanmaalla on huono.

– Mutta pakko sanoa, että olen saanut varmaan verenperintönä sen, että synkistä hetkistä huolimatta en anna periksi, Smura sanoo.

– Lapset pitävät huolen siitä, ettei minulla sellaista hetkeä ole, että voisin napata naistenlehden ja istahtaa lukemaan. Päivärytmi pyörii lasten ehdoilla, en voi passivoitua.

Lue lisää Tarja Smuran kuulumisia viikonlopun printtilehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. 6

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    7. 7

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Dopingpannaa kärsivä kiukkuinen venäläistähti ilmestyi Lahteen – aikoo kohdata hiihtopomon kasvotusten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. Näytä lisää