Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

Julkisuudesta kadonnut Idols-tuomari palasi Intiasta: ”Se hieman venähti”

Ruudusta kadonneet
Entinen Idols-tuomari Nanna Mikkonen muutti kuukausi sitten takaisin Suomeen.
Kuka? Nanna Mikkonen, 45.

Mistä tuttu? Toimi Idolsissa tuomarina ensimmäisellä kaudella 2003–2004.

Nykyään: ”Työskentelin vuosia musiikkialalla, kunnes siirryin mainosbisnekseen, joten Idolsissa jatkaminen ei ollut enää ajankohtaista, vaikka sitä pyydettiinkin. Viimeiset kuusi vuotta olen asunut Intiassa, New Delhissä. Minulla on siellä vaatealan yritys ja lisäksi minulla on oma brändi, Nannasan. Yritykseni auttaa esimerkiksi suomalaisia yrityksiä jalkautumaan Aasian markkinoille.

Nyt olen kuukauden ajan asunut Suomessa ja jatkossa reissaan täältä työmatkoille. Alun perin oli tarkoitus olla vain pari kuukautta Intiassa, mutta se hieman venähti. New Delhi on aika haastava paikka asua. Nyt oli työtilanne sellainen, että pääsin muuttamaan takaisin tänne puhtaaseen ja raikkaaseen Suomeen, ja täällähän kaikki ystävät ja perhekin ovat. Yritys ja brändi pyörivät jo sen verran hyvin, että nyt tarkkailen uusia haasteita, joiden kanssa voisin lisäksi työskennellä.”

Paras muistoni tv-ajoilta: ”Se, että sain olla mukana auttamassa lahjakkaita nuoria, jotka eivät olleet vielä kykyään oivaltaneet. Sain auttaa heitä pääsemään kykynsä huippuun ja kasvamaan, ja olla siinä tukena. Ohjelmassa oli ihania ihmisiä ja mielettömiä kasvutarinoita.”

En kaipaa tv-ajoiltani: ”Ei tule äkkiseltään mitään mieleen. Olen positiivinen ihminen, joka katsoo eteenpäin, eikä murehdi vanhoja asioita.”

Minut saisi houkuteltua takaisin ruutuun, jos... ”Jos ruudussa tekeminen liittyisi jotenkin siihen, että voisi auttaa ihmisiä olemaan onnellisempia ja tasapainoisempia arjessa. Sitä olen tehnyt Intiassakin paljon, ja oikeastaan koko ikäni.”

Katson televisiosta:Vain elämää oli ainoa suomalainen ohjelma, jota olen katsonut, kun olen ollut pois. Nyt tämän kuukauden aikana en ole vielä juuri ehtinyt tv:tä katsoa.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    6. 6

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    7. 7

      Playboy, veneturman uhri, raikuliprinssi – Caroline on traagisten avioliittojen jälkeen onnellinen mummi

    8. 8

      Trump-vastainen Naisten marssi valtaa Washingtonin – luvassa jopa isompi tapahtuma kuin virkaanastujaiset?

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Huumeista kärähtäneeltä Reino Nordinilta tivattiin törttöilystä suoraan – kryptinen vastaus: ”Luojan kiitos perhe on lomalla...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    8. 8

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    6. Näytä lisää