Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Nuori punkkari Olli Lindholm käytti klemmaria korvakoruna – Katso kuvat vuosien takaa!

Pikakelauksella
Olli Lindholm on ollut Yö-yhtyeen keulakuva jo yli 30 vuotta. Katso, miten mies on muuttunut!
The Voice of Finland, torstaina 28.1. Nelonen klo 20.00

Olli Ilari Lindholm, 51, on kotoisin Porista. Hän on laulaja Porissa 1980-luvun alkupuolella perustetussa Yö-yhtyeessä. Olli on taustaltaan punkkari ja se näkyi hänen habituksessaan yhtyeen alkuaikoina.

– Jos nyt ajattelen itseäni 1980-luvun alussa, kun olimme itse ns. muotia. Mulla oli kahdeksan korvakorua, huulipunaa ja päällä luoja ties mitä, hän muisteli Ilta-Sanomille vuonna 2002.

1980-luku oli vaiherikasta aikaa niin Olli Lindholmille kuin bändillekin, jonka suosio oli aluksi huipussaan ja ajoittain vaakalaudalla. Lindholm muutti Porista Tampereelle vuonna 1986. Lindholm on toiminut myös taksikuskina ja siivousyrityksessä töissä.

Yö-yhtye tamperelaistui, ja tätä nykyä Olli Lindholm on sen ainut alkuperäisjäsen. Yhtye on levyttänyt 20 studioalbumia, ja lisäksi monta live-levyä sekä kokoelmia. Useat levyt ovat myyneet platinaa.

Vuonna 2000 Olli julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Voima. Olli on toisena laulajana Patasydän-kappaleessa, joka on jääkiekkojoukkue Porin Ässien kannatuslaulu. Kappaleesta tuli huiman suosittu kun Ässät nousi 2006 jääkiekon SM-liigan loppuotteluihin ensimmäistä kertaa 22 vuoteen.

– Juuret ovat Porissa, mutta enää siellä minulle ovat Ässät ja äiti. Nykyinen elämä on Tampereella, Olli kommentoi IS Tv-lehdelle viime vuonna.

Olli Lindholm voitti Iskelmä-Finlandia-palkinnon Tapsan Tahdit -tapahtumassa 2008. Lindholm on naimisissa ja hänellä on kaksi jo aikuista lasta. Mies on kertonut julkisuudessa, että raittiuspäätös vuonna 2000 on ollut yksi hänen elämänsä käännekohdista.

Olli Lindholm on jo toista kertaa The Voice of Finlandin tähtivalmentajana yhdessä Redraman, Tarja Turusen ja Michael Monroen kanssa.

Katso kaikki tv-ohjelmatiedot Iltapulusta!

  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    8. 8

      Kalifornian oudoin turistinähtävyys: Aukko keskellä järveä

    9. 9

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    10. 10

      Hans ja Teresa Välimäen Vilma-tytär säkenöi vanhojen tansseissa – näyttävä iltapuku paljasti selän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. Näytä lisää