Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Salkkarit tänään 17 vuotta – tässä ovat sarjan Top 5 pahikset

Suomalaissarja
Salatut elämät -sarjaa on esitetty 17 vuotta. Kevään aikana nähdään saippuasarjan 3000. jakso.
Salatut elämät pyörähti käyntiin tammikuussa 1999. Pitkään jatkunut draamasarja on kerännyt paljon huomiota käsittelemällä avoimesti vaikeita asioita ja ongelmia.

Salkkareissa on nähty myös monia pahiksia, sillä sarja käynnistyi 17 vuotta sitten murhalla.

Tyyne Puustinen ei tullut avaamaan oveaan. Asiasta huolestuivat talonmies Seppo Taalasmaa (Jarmo Koski) ja hänen vaimonsa Ulla (Maija-Liisa Peuhu), jotka kutsuivat poliisin tutkimaan asiaa. Puustinen löydettiin asunnostaan kuolleena, mutta tekijää ei ole vielä selvitetty.

Näin sarjan pitkäaikainen tuottaja Marko Äijö luonnehtii sarjan keskeisiä pahishahmoja.

Aki Nikkinen (Sami Uotila)

Aki Nikkinen on ovela ja kekseliäs kaveri, jonka liiketoimet eivät kestä päivänvaloa. Nikkinen on ollut muun muassa välittämässä seuralaispalvelua ja sotkeutunut huumekauppaan. Mies rakastaa liikkua hämärän rajamailla.

Aki Nikkinen on aito vanhan ajan taparikollinen, joka tykkää vedättää ihmisiä. Nikkinen näkee kaikessa bisneksen mahdollisuuden ja voisi myydä vaikka perheenjäsenensä. Nikkisellä ei ole ainakaan vielä diagnosoitu sarjassa mielenterveysongelmia.

Nikkistä epäillään Tyyne Puustisen murhaajaksi. Kun Aki Nikkinen teki paluun sarjaan lokakuussa 2014, Ulla ja Seppo Taalasmaa totesivat murhaajan palanneen.

Helena Kuula (Anneli Ranta)

Varakkaalla Helena Kuulalla on kolme poikaa, Sebastian, Sergei ja Antti. Liikenainen Helena Kuula kuului Helsingin seurapiireihin, jotka käänsivät hänelle selkänsä, kun Kuulan perheen rikollinen tausta paljastui.

Helena Kuula on tyylikäs ja hyvin käyttäytyvä nainen, jonka ulkonäkö kuitenkin pettää. Kuula on älykäs ja laskelmoiva rikollinen, jolla on tarvittaessa valmiudet myös henkirikoksiin. Kuulaan verivihollinen oli sarjassa parin jakson verran esiintynyt Korppi, jota näytteli Hannele Lauri.

Helena Kuula ampui aviomiestään Aki Nikkistä. Mies jäi kuitenkin henkiin, ja Kuula on tällä hetkellä maanpaossa.

Marianna Kurki (Oona Kare)

Salkkareiden Marianna Kurki on mieleltään järkyttynyt nainen, jolla on sarjassa oppikirjan mukainen tarinan kaari.

Marianna Kurki on luonteeltaan pakkomielteinen ja ristiriitainen henkilö, joka on muun muassa kidnappannut ihmisiä. Kurki on tuhonnut sarjassa monien elämän. Hahmo nähtiin sarjassa ensin karmeana tyyppinä, mutta sai lopulta yleisön sympatiat puolelleen.

Tällä hetkellä Salkkareissa seurataan Marianna Kurjen elämää Pihlajakadulla, mutta onko naisella vielä edessä hurjia mutkia? Se jää nähtäväksi.

Kari Taalasmaa (Tommi Taurula):

Kari Taalasmaa on prototyyppi rentusta, johon naiset rakastuvat. Taalasmaan perisynti on laiskuus, mutta hän haluaa silti hyvän elämän. Heikon luonteensa vuoksi Taalasmaa ajautuu erilaisiin rötöksiin.

Salkkareiden Kari Taalasmaa on kiltti pahis, mutta huono aviomies, epäluotettava liikekumppani ja saanut aikaiseksi paljon harmia - myös itselleen. Kari on Ulla ja Seppo Taalasmaan esikoispoika.

Aaro Vaalanne (Teemu Lehtilä):

Salkkareiden ykköspahis on Aaro Vaalanne, jota voisi luonnehtia kylmäksi ihmishirviöksi. Miehellä on narsistinen persoonallisuushäiriö. Vaalanne on sotkenut sarjassa monien naisten elämän kuten Laura Kivirannan (Piitu Uski), Jenni Vainion (Anu Palevaara) ja Paula Sievisen (Johanna Nurmimaa).

Aaro Vaalanne on tunteeton psykopaatti, joka saa naiset rakastumaan itseensä.

Salatut elämät -sarjan kuvaukset alkoivat marraskuussa 1998. Ensimmäinen osa nähtiin MTV3:lla maanantaina 25. tammikuuta 1999.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    7. 7

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    8. 8

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    9. 9

      Kai se on uskottava: Perinteinen mutsilook on nyt kuuminta hottia

    10. 10

      Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää