Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Anakonda.fi: Kauko Röyhkä paljastaa, paljonko hänelle olisi maksettu Vain elämää -ohjelmasta

Tänään julkaistussa jutussa Röyhkä puhuu mahdollisesta tv-urastaan ja paljastaa paljon hänelle tarjottiin osallistumisesta Vain elämää -ohjelmaan.

Röyhkä on oman tiensä kulkija. Hän ei esimerkiksi perusta tv:n tarjoamasta julkisuudesta.

– En usko. Siitä (tv-esiintyminen) ei olisi minulle mitään hyötyä. Se vain pilaisi huonon maineeni, muusikko nauraa.

Vain elämää -ohjelmaan Röyhkää kuitenkin pyydettiin, mutta mies ei lämmennyt idealle.

– Tuottaja Santtu Luoto soitti minulle silloin, kun ensimmäistä ohjelmaa tehtiin. Olin jo periaatteessa suostunutkin. Kuulin, että se on musiikkiohjelma, jossa tehdään versioita muiden biiseistä. Ja minulle olisi maksettu 8 000 euroa. Mikäs siinä. Mutta siihen tuli jotain aikatauluongelmia ja loppujen lopuksi sinne haluttiin ilmeisesti joku sovinnaisempi tyyppi. Sitten kun näin ohjelman ensimmäisen osan, olin tyytyväinen, etten mennyt siihen. Sellaista nyyhkimistä en olisi jaksanut."

Röyhkä ei lähtisi televisioon, vaikka saisi itse koota ympärilleen mieleisensä ryhmän. Ryhmän jossa ei nyyhkittäisi.

– Emmätiedä. Televisio on suunnattu naiiveille ihmisille. Se ei saa olla todellista, vaan kaiken pitää olla hypetettyä, tunteet pinnassa koko ajan. Oikeasti tämä musakuvio on toisenlaista. Harvemmin tässä itketään, paitsi kännissä joskus."

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    2. 2

      Poliisin kiinniottama mies kuoli Vantaalla

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Keskustan lehdessä rankkaa tekstiä hallituskumppaneista – ”Berner sai raukkamaisen kohtelun”

    7. 7

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    8. 8

      Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

    9. 9

      Ecclestone lyttäsi Nico Rosbergin – mestari sivalsi nyt takaisin

    10. 10

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    2. 2

      Poliisin kiinniottama mies kuoli Vantaalla

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. Näytä lisää