Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Rakkaansa löytänyt Sara Sieppi IS:n haastattelussa – ”Ei meillä ole mitään salattavaa”

rakkausonni
Sinkkuvuosien jälkeen rinnalleen rakkaan löytänyt missikaunotar Sara Sieppi uskoo löytäneen rinnalleen ”sen oikean”.
Ummikot ulkomailla- ja Paratiisihotelli-ohjelmien juontajana toiminut vuoden 2011 Miss Suomi Sara Sieppi, 24, on ollut pitkin syksyä runsaasti otsikoissa rakkauselämänsä vuoksi. Sara on useissa lehtijutuissa yhdistetty muusikko Roope Salmiseen. Kumpikaan ei ole kieltänyt tai myöntänyt suhdehuhuja, mutta molemmat ovat vihjailleet sosiaalisessa mediassa mahdollisesta romanssista.

Sara ei tahdo vieläkään suoraan sanoa, kuka hänen seurustelukumppaninsa on, vaikka suostuu parisuhteestaan puhumaan.

– Ei meillä ole mitään salattavaa. Tahdomme nyt vain nauttia yhdessä olosta ja meillä on niin kivaa kahdestaan. En koe, että henkilön nimestä olisi kenellekään mitään hyötyä.

Vielä viime elokuussa pitkään sinkkuna ollut Sara kertoi IS:n haastattelussa, ettei kaivannut rinnalleen kumppania ja viihtyi hyvin sinkkuna. Samaa mieltä hän oli, kun yllättäen syksyllä tutustui kumppaniinsa.

– En millään tavalla hakenut itse parisuhdetta. Ajattelin, etten ikinä tule löytämään Suomesta ketään. Täällä pyörivät niin pienet piirit. Olin ollut pitkään sinkkuna ja ei ollut tullut ketään sopivaa tyyppiä vastaan.

Poikaystävänsä Sieppi kuvailee olevan ”maailman parhain tyyppi.”

– Meillä on ollut mukavaa ja olen todella onnellinen nyt. Suhteessamme kaikki asiat ovat hyvin.

– En kyllä olisi tässä suhteessa, jos en uskoisi sen kestävän. Tätä on vaikea selittää, mutta kaikki tuntuu nyt niin oikealta ja hyvältä, Sieppi sanoo.

Lue Sara Siepin koko haastattelu viikonvaihteen Ilta-Sanomista tai IS:n digilehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    10. 10

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää