Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Miksi suomalaiset radiokanavat soittavat aina samoja kappaleita? Palkittu musiikkipäällikkö vastaa

radio
Kuuden suomalaisen radiokanavan musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilä kertoo Radio Suomipopin haastattelussa, miksi radiokanavat soittavat usein samoja kappaleita.
Vuoden musiikkipäälliköksi kahdesti palkittu Mikko Koivusipilä vieraili Radio Suomipopin Popstudio-ohjelmassa kertomassa soittolistojen synnystä. Ohjelman juontaja Jenni Alexandrova kertoi kanavan saavan usein palautetta siitä, että päivästä toiseen soivat samat kappaleet yhä uudestaan.

– Me soitetaan vaan hyviä biisejä, niin totta kai se tulee kapeammaksi se musiikkisektori, Koivusipilä totesi ja jatkoi.

– Itse asiassa me ei soiteta aina samoja biisejä. Mosesti kun kysyy ihmiseltä, että luettele mulle 500 erilaista musiikkikappaletta ja 45 eri artistia, niin ei keksitä kuin 70 (biisiä) ja artisteja keksitään 15. Ei päästä lähellekään sitä lopputulemaa, mikä esimerkiksi radioiden soittolistojen laveus on.

Radio Suomipopin lisäksi Koivusipilä on Radio Rockin, Radio Aallon, Metro Radion ja Groove FM:n musiikkipäällikkö.

– On tutkittu, että kun ihmiset tekevät omia soittolistoja, niissä on keskimäärin seitsemän artistia ja 25 biisiä, se vasta kapea soittolista on. Ja kun me teemme tässäkin tapauksessa 1,5 miljoonalle ihmiselle radiokanavaa, jossa olisi kaikille ihmiselle tuttuja kappaleita ja ei olisi tuntemattomia kappaleita, se tietenkin jo kaventaa. Ja sitten pitäisi yrittää palvella kaikkia siinä 1,5 miljoonan joukossa olevia ihmisiä, Koivusipilä totesi Radio Suomipopiin viitaten.

Musiikkipäällikkö kertoi, että jotta kappaleet tulisivat kuulijoille tutuiksi niitä tulee soittaa tietty määrä viikkossa.

– Jotta jokainen meidän kuulija kuulisi tämän kappaleen, minkä jälkeen sitä voitaisiin käsitellä ikään kuin tuttuna biisinä ja eikä se ole enää tuntematon kappale.

– Jos vaikka tässä lähetyksessä olisi hirveä läjä tuntemattomia kappaleita peräkkäin vaikka tunnin ajan, olisi se hirveän raskasta kuunnella tunnin ajan musiikkia, jota ei tunne.

Koivusipilä arvioi, että jos Radio Suomipopin kuuntelija kuuntelee kanavaa aamukuudesta iltakuuteen, kuulee hän saman kappaleen kolme kertaa.

– Se tuntuu todellisuudessa suuremmalta, onko se joku illuusio? Jenni Alexandrova tiedusteli.

– Varmaan jos kuuntelee eri radiokanavia ja kuulee sieltäkin kappaleen, niin laittaa sen oman lempikanavan syyksi. Sitten radiossa on näitä, että soitetaan kolme kappaletta nopeaan tahtiin, niin tulee illuusio, että just mä kuulin sen kappaleen, vaikka itse asiassa kappale soi hetken aikaa mainoksessa, Koivusipilä arvioi.

Ota kantaa

Tuntuuko, että radiot soittavat aina samoja kappaleita?

Kyllä 95% Ei 5%
Ääniä yhteensä 18159

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: X Factor -finaali alkoi räväkästi – Saara Aalto uskomattoman kaunis valkoisessa asussaan

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Istanbulin keskustassa pommi-isku jalkapallostadionin luona – ainakin 20 loukkaantunut

    8. 8

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    9. 9

      Nämä kehtaa jättää yöpöydälle! 13 supertyylikästä seksilelua

    10. 10

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: X Factor -finaali alkoi räväkästi – Saara Aalto uskomattoman kaunis valkoisessa asussaan

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää