Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Sharon Osbourne yllätti Ozzyn sängystä kahden lastenhoitajan kanssa – ”se vain jatkui ja jatkui”

rysän päältä
Sharon Osbourne avautuu Ozzyn sekavista vuosista lehtihaastattelussa.
Sharon Osbourne kertoo Toronto Sun -lehden haastattelussa miehensä Ozzy Osbournen pelehtineen aikanaan perheen kahden lastenhoitajan kanssa. Osbourne otti lastenhoitajat puheeksi luettuaan näyttelijä Eva Amurrin kertomuksen siitä, kuinka lastenvahti oli lähetellyt seksiviestejä hänen miehelleen.

Osbourne sanoo hänellä olevan omat karvaat kokemuksensa aiheesta. Vuosia sitten lasten ollessa vielä pieniä, oli Sharon yllättänyt Ozzyn sängystä kahden heidän lastenvahtinsa kanssa. Sharon kuvaili yllättäneensä lastenvahdit vällyjen välistä Ozzyn kanssa useina eri kertoina, mutta ei sentään samaan aikaan.

– Meillä oli aikanaan neljä lastenvahtia, koska minulla on kolme lasta ja olin viisi päivää viikossa töissä, sekä matkustelin. Samaa lastenvahtia ei käyttää jokaisena seitsemänä päivänä viikossa, joten hommat oli jaettu neljän lastenvahdin kesken, Osbourne kertoo lehdelle.

– Heistä tuli oikea murheenkryyni. He kaikki halusivat julkkiksiksi ja he olivat rahan perään, hän tuhahtaa.

– Kahden heistä yllätin sängystä Ozzyn kanssa. Se vain jatkui ja jatkui.

Sharon Osbourne sanoo, ettei ole miehelleen vihainen tapahtuneesta, sillä tämä oli noihin aikoihin pahassa huumekoukussa.

– En ole vihainen. Hän oli aivan sekaisin päästään. Hän kutsui minua väärällä nimellä ja luuli välillä lastenvahteja minuksi. Eihän tiennyt mistään mitään.

Lopulta Sharon antoi potkut kaikille lastenvahdeille ja palkkasi tilalle mieshoitajan.

– Lopulta palkkasin lastenvahdin nimeltä Iso-Dave, hän sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Päivän ensimmäinen kuva Donald Trumpista – Melania-vaimo otti Jackie Kennedyn tyylin

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – Trump saapui Valkoiseen taloon

    4. 4

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    7. 7

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    8. 8

      Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

    9. 9

      Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

    10. 10

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Päivän ensimmäinen kuva Donald Trumpista – Melania-vaimo otti Jackie Kennedyn tyylin

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – Trump saapui Valkoiseen taloon

    4. 4

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. Näytä lisää