Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Axl Smith luopuu Unicefin hyvän tahdon lähettilään tehtävästä: ”Voin auttaa parhaiten siirtymällä syrjään”

Juontaja Axl Smith lähetti maanantaina tiedotteen, jossa ilmoitti luopuneensa hyvän tahdon lähettilään tehtävistä.
Salakatselusta epäilty juontaja Axl Smith lähetti Ilta-Sanomille maanantaina sähköpostitiedotteen, jossa kertoi siirtyvänsä sivuun Unicefin hyvän tahdon lähettilään roolista.

– Raskain mielin joudun tiedottamaan, että olen päättänyt luopua Suomen Unicefin hyvän tahdon lähettilään tehtävästä. Salakuvaustutkinnan ollessa päällä Unicef on saanut runsaasti yhteydenottoja niin medialta kuin lahjoittajilta. Jotta Unicefin arvokas työ maailman lasten auttamiseksi ei kärsisi turhaan, olen päättänyt luopua tehtävästä, Axl Smith kirjoitti Ilta-Sanomille lähettämässään sähköpostiviestissä ja jatkoi:

– Olen saanut auttaa Unicefin tärkeää työtä monin tavoin. Juuri nyt voin auttaa parhaiten siirtymällä syrjään. Olen tehnyt tätä työtä 10 vuotta sitoutuneesti, aktiivisesti ja niin suurella sydämellä kuin mahdollista. On todella harmi, että tämä työ ei voi nyt jatkua, Smith kirjoitti.

Smith julkaisi asiasta tiedotteen myös virallisella Facebook-sivullaan.

– TIEDOITAN. Teidän silti kannattaa ryhtyä kuukausilahjoittajiksi. Unicef tekee tärkeää työtä. Jatkossa ilman mua, Smith kirjoitti Facebook-julkaisun saatetekstiksi.

TIEDOITAN.Teidän silti kannattaa ryhtyä kuukausilahjoittajiksi. Unicef tekee tärkeää työtä. Jatkossa ilman mua.

Julkaissut Axl Smith 14. maaliskuuta 2016

Poliisi epäilee Axl Smithin salakuvanneen useita kymmeniä naisia. Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan poliisilla on hallussaan salakatseluepäilyyn liittyviä videoita viimeisen noin kahden vuoden ajalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    8. 8

      Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

    9. 9

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. Näytä lisää