Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Muistatko ensimmäisen lottotytön? Hilkka, 74, muistelee: ”Keltainen mekko oli vain tunikan mittainen”

Monet suomalaiset pitävät Hilkka Kotamäkeä, 74, edelleen ainoana oikeana lottotyttönä.
Tammikuussa 1971 lanseerattiin Veikkauksen uusi rahapeli Lotto. Koska peli oli ihmisille vieras, sitä haluttiin markkinoida ihmisille lottotytön avulla.

Tehtävään valittiin pirteä Hilkka Kotamäki, jolla oli esiintymis- ja lavakokemusta iskelmälaulamisen kautta.

– Menin lottotyttöhaastatteluun ja koe-esiintymiseen, kun Veikkauksen silloinen tiedotuspäällikkö Henkka näki minut tarjoilijan töissä ja kehotti hakemaan paikkaa, nyt 74-vuotias Hilkka kertoo.

Hilkka kertoo, että hän poistui nopeasti koekuvauksen jälkeen paikalta ja unohti sitten koko asian. Myöhemmin hän kuitenkin pääsi jatkoon ja lopulta Hilkka valittiin työhön positiivisuutensa ansiosta.

– Henkka soitti minulle ja sanoi: Hilkka, sinä olet Suomen ensimmäinen lottotyttö!

1970-luvulla lottotytön tehtävät olivat täysin erilaisia kuin nykyään. Tehtäviin kuului muun muassa mainoksissa esiintyminen sekä tavarataloissa ja tapahtumissa kiertäminen – lottotyttö opetti ihmisiä pelaamaan uutta peliä.

– Silloin keksittiin, että lottotyttö tulee tavarataloihin kiertämään. Niissä minä sitten täytin lottokuponkeja ja opastin, miten peliä pelataan. Ne onnettaren lottokupongit olivat kaikkein tärkeimpiä ja tosi haluttuja!

Yksi asia mistä lottotyttö muistetaan parhaiten, oli hänen asunsa ja vaalea tukkansa – joka oli muuten peruukki.

– Se keltainen mekko oli vain tunikan mittainen ja sitten oli ne pitkät saapikkaat ja lottovyö.

– Kun täytin lottokuponkeja tavarataloissa, niin koulupojat tulivat siihen taakse ja hihittelivät, että minulla näkyy kalsarit! Hilkka muistelee.

Myöhemmin asuun lisättiin mikrosortsit ja talvisin mustat housut.

Alkuaikoina Lottoa pelattiin vain maanantaista keskiviikkoon ja arvontapäivä oli lauantai.

– Silloin monta sataa naista tarkasti työkseen lottokuponkeja. Se oli tosi vaativaa työtä, kun kaikki lottokupongit tarkastettiin käsin. Lapistakin kupongit lähetettiin lentokoneella Helsinkiin tarkistettavaksi, lottotyttö muistelee.

Varsinaisen lottoarvonnan lisäksi suoritettiin myös muita arvontoja, joista pystyi voittamaan erilaisia lottotuotteita kuten saunakauhoja, kylpypyyhkeitä ja muita tavaroita. Yksi halutuimmista arvontapalkinnoista oli lottotyttönukke, jonka mallina toimi Hilkka.

– Tämä oli aivan fantastinen idea tämä näköisnukke. Se oli tosi tarkkaan tehty minun näköisekseni. Hiukset ja silmät ja vaatteet olivat kaikki kuin minulla. Samanlainen vyökin teetettiin! Nukke oli aivan identtinen! Hilkka nauraa ja kertoo tehneensä ja säilyttäneensä nukkeja itse kesäisin kotona.

Hilkka toimi lottotytön tehtävissä viiden vuoden ajan ja ehti kiertää ympäri Suomea Hangosta Ivaloon. Lottotyttöuransa jälkeen Hilkka muutti Ruotsiin ja perusti mannekiinikoulun. Vuonna 1988 hän muutti takaisin Suomeen ja alkoi toimia yksityisyrittäjänä ja tuote-esittelijänä. Joulukuussa 75 vuotta täyttävä Hilkka jatkaa työskentelyä edelleen.

– Silloin tällöin tulee ihmiset sanomaan, että näytän jotenkin tutulta. Kun hymyilen iloisesti ja kerron kuka olen, niin silloin ihmiset tajuavat ja toteavat, että niinpäs oletkin se ainoa oikea lottotyttö!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    3. 3

      Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    6. 6

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    7. 7

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    8. 8

      Huima muutos: Povipommista kuoriutui tv-ohjelmassa upea kaunotar – irtoripset ja meikkikerros saivat kyytiä

    9. 9

      Poliisi määräsi jalkapallon Stadin derbyt arkipäiviin

    10. 10

      Nämäkin kammofarkut yrittävät tulla jo takaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    10. 10

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    3. 3

      Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    6. Näytä lisää