Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Sami Kuronen kiistää väitteet salakuvaamisesta Temptation Islandissa: ”Olivat tietoisia, että nyt tallennetaan paljon enemmän”

Temptation Island
Ensi viikon keskiviikkona käynnistyvän Temptation Islandin toinen tuotantokausi sisältää juontaja Sami Kurosen ykköskautta enemmän intiimiä kanssakäymistä.
Viimevuotisessa Temptation Island Suomessa käsitteeksi nousi Simon lanseeraama ”ketun käynti kolossa” ja ohjelmassa nähtiin myös häivähdyksellinen seksiä.

Juontaja Sami Kurosen mukaan keskiviikkona alkavalla kaudella toimintaa ja intiimiä kanssakäymistä on luvassa huomattavasti enemmän kuin avauskaudella.

– Kyllä se pitää paikkansa. Actionia on tänä vuonna enemmän, Kuronen sanoo.

– Meillä on nyt myös näyttää sitä materiaalia, mitä siellä tapahtui, eikä olla pelkästään vain puheiden varassa.

Voice-viihdesivusto uutisoi aiemmin tällä viikolla julkaisemassaan Kurosen haastattelussa, että Temptation Islandin tuotanto olisi salannut asuin- ja elintiloissa olleet kamerat ohjelman osallistujilta.

Kuronen kiistää kuitenkin asian ja haluaa täsmentää sivuston julkaisemia väitteitä.

– Tuossa oli ehkä vähän väärin ja raflaavasti otsikoitu viime viikolla se, että me olisimme jotenkin salanneet kamerat näiltä Temptation Island Suomeen osallistuneilta ihmisiltä ja että heitä olisi salaa kuvattu. Kyse ei suinkaan ole siitä, Kuronen sanoo.

– Meillä on tänä vuonna ollut runsaasti enemmän kuvauskalustoa käytössä. Kun pariskunnat tulivat sinne, he eivät ehkä osanneet varautua siihen, että nyt kuvataan enemmän. Toki he olivat tietoisia silloin, kun kuvaukset lähtivät käyntiin, että tänä vuonna tallennetaankin aika paljon enemmän.

Temptation Island Suomi Nelosella keskiviikkoisin ja torstaisin 23.3. alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    7. 7

      IS seuraa: Taistelu mäkihypyn normaalimäen MM-kullasta käynnissä – miten käy Janne Ahosen ja muiden suomalaisten?

    8. 8

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Ilmiöksi Yhdysvalloissa noussut Putkimies-Joe haukkuu Obaman IS:n haastattelussa – ”Trump on saanut jo enemmän aikaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    2. 2

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää