Siru, Sirja

Viihde

Valikko

Viihde

Aki Kaurismäelle arvostettu palkinto Cannesin elokuvafestivaaleilla

elokuvapalkinto
Suomalainen ohjaaja saa Cannesin elokuvafestivaaleilla merkittävän kansainvälisen tunnustuksen urastaan.
Ohjaaja Aki Kaurismäelle myönnetään tämän vuoden Cannesin elokuvafestivaaleilla niin kutsuttu Carrosse d’Or -palkinto. Englanniksi palkinnon nimi on Golden Coach -kunnianosoitus.

Kyseinen palkinto on muiden elokuvaohjaajien kollegalleen vuosittain myöntämä kunnianosoitus näyttävästä urasta. Palkinto on jaettu elokuvafestivaalien yhteydessä vuodesta 2002 eteenpäin.

Golden Coach -palkinnon voi kuvailla olevan osoitus ohjaajan rohkeudesta ja myöntymättömyydestä elokuvataiteen alalla. Se on kunnianosoitus ohjaajan itsenäisyydelle ja ”puhtaalle elokuvataiteelliselle neroudelle”, kertoo esimerkiksi elokuvasivusto Imdb.

Kaurismäki tunnetaan ulkomailla kenties parhaiten vuonna 2002 ilmestyneestä elokuvastaan Mies vailla menneisyyttä. Vuonna 2011 ilmestyi Kaurismäen elokuva Le Havre, joka on myös niittänyt kansainvälistä mainetta.

Tunnettu yhdysvaltalaislehti The Hollywood Reporter uutisoi Kaurismäen tulevasta palkinnosta. Lehden mukaan ohjaajaraati oli kuvaillut Kaurismäen elokuvia melankolisiksi, mutta ei koskaan musertaviksi, ja että niissä on ”tarkkuutta ja suurenmoisuutta, runoutta ja jopa burleskia”.

Cannesin elokuvafestivaalit järjestetään tänä vuonna 11.–22. toukokuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea löytö Saksassa: matkalaukussa sekä elävä että kuollut vauva

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Presidentti Niinistö kommentoi Suomessa tehtyjä ohjusräjäytyksiä

    3. 3

      Pariskunta löytyi kuolleena kotoaan Kotkassa – molemmilla ampumavammoja

    4. 4

      96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

    5. 5

      Prisman myyjä sujautti hävikkimelonit kassiinsa ja sai potkut – saa korvaukseksi 6 kk:n palkan

    6. 6

      Kuolleen huippu-urheilijan tyttöystävä avautui nettiarvostelusta: ”Ne tuhosivat minut ja kokemani raskauden”

    7. 7

      Jope Ruonansuu puolustaa Hedbergiä toimittajan haukuilta – tietää, kuinka paljon ulkonäön solvaaminen sattuu: ”Muistan, kuinka itkin takahuoneessa”

    8. 8

      Kommentti: Miksi Kaarina Hazard inhoaa Sami Hedbergiä?

    9. 9

      Anneli Mattila hyväksyi takamustaan läpsäyttäneen Leif Lindemanin anteeksipyynnön – julkaisi kirjoituksen somessa

    10. 10

      Dannyn ystävätär Erika Vikman, 23, kiistää kaksikon väitetyt hellät hetket: ”Olimme hieman hiprakassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    2. 2

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    3. 3

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    4. 4

      Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

    5. 5

      Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

    6. 6

      ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

    7. 7

      96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

    8. 8

      Olympiavoittaja Hannu Manninen aloitti uudessa työssään – olisitko uskonut, missä kunnossa hän on nykyisin?

    9. 9

      Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

    10. 10

      Kodittomat Tiina ja Göran pääsivät muodonmuutokseen: ”Muut kohtelevat eri lailla, kun on siistimpi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    5. 5

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    6. 6

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    7. 7

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    8. 8

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    9. 9

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    10. 10

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea löytö Saksassa: matkalaukussa sekä elävä että kuollut vauva

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Presidentti Niinistö kommentoi Suomessa tehtyjä ohjusräjäytyksiä

    3. 3

      Pariskunta löytyi kuolleena kotoaan Kotkassa – molemmilla ampumavammoja

    4. 4

      96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

    5. 5

      Prisman myyjä sujautti hävikkimelonit kassiinsa ja sai potkut – saa korvaukseksi 6 kk:n palkan

    6. Näytä lisää