Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Katri Sorsa avautuu vaikeasta raskaudestaan ja ylimääräisen painon kertymisestä – ”Painoa tuli reilusti”

julkkisblogi
Tositv-tähti ja bloggaaja Katri Sorsa on kirjoittanut viime päivinä muun muassa vaikeasta raskaudestaan.
Muun muassa Viidakon tähtösistä tuttu tositv-persoona, bloggaaja ja nykyinen kotiäiti Katri Sorsa kirjoitti blogissaan todella haastavasta raskausajastaan.

Sorsa on jo aiemmin kertonut blogissaan vuosia sitten tekemästään abortista ja siitä, kuinka oli lähellä keskenmenoa.

– Kuvittelin raskausajan olevan yhtä ”vauvahöpötystä”, odotusta ja upeita hetkiä. Odotin innolla kehoni muutoksia ja haaveilin raskausajan joogasta ja urheilusta. Kuvittelin kaiken olevan kaunista hattaraa. Tämä ihana kupla pääni yläpuolella puhkesi raskauden alkumetreillä, Sorsa kirjoittaa.

Sorsa joutui raskauden aikana vuodelepoon ja kärsi muun muassa jatkuvista verenvuodoista, migreenistä ja pahoinvoinnista ja raskauden loppuvaiheessa raskausmyrkytyksestä. Hän kertoo saaneensa vaikean raskauden aikana lohtua syömisestä, jonka seurauksena hänelle myös tuli ylimääräisiä kiloja.

– Söin raskausaikana terveellisesti, mutta vastapainoksi söin myös kamalan määrän epäterveellistä ruokaa. Parhaimmillaan saatoin syödä kolme hampurilaisateriaa päivän aikana.

Sorsa paljastaa päivityksessään painaneensa ennen raskautta 52 kiloa ja raskauden viimeisillä viikoilla 78 kiloa.

– Painoa tuli reilusti. En oleta muiden ymmärtävän, mitä itse kävin läpi raskausaikana. Varmasti moni ei ymmärrä, hän kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

    3. 3

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    6. 6

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    7. 7

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    8. 8

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    9. 9

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    10. 10

      Tästäkö kaikki lähti? Näin Bernerin esitys syntyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    7. 7

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

    3. 3

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    6. Näytä lisää