Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Martina Aitolehti pikkusiskonsa tappajan tuomiosta: ”Tämä on kaikille helpotus”

Martina Aitolehden pikkusiskon tappaja sai viimein tuomion. Se oli helpotus koko perheelle.
Yrittäjä ja tv-tähti Martina Aitolehti voi nyt viimein sulkea raskaan, yli puolitoista vuotta kestäneen jakson elämässään. Hänen 22-vuotiaan pikkusiskonsa Steffin surmannut mies tuomittiin hovioikeudessa tiistaina. Mies kuristi Steffin kuoliaaksi huumausaineesta syntyneen riidan päätteeksi omakotitalossa Vantaan Ilolassa heinäkuussa 2014.

Tuomio oli lopulta runsaan kymmenen vuoden vankeusrangaistus taposta ja törkeästä huumausainerikoksesta.

– Totta kai on helpottavaa, että hän sai tuomion. Asia on vihdoin lopullisesti taputeltu eikä siihen tarvitse enää palata. Tämä on kaikille helpotus, Martina Aitolehti sanoo.

Kulunut aika on ollut erityisen raskasta heidän äidilleen ja Steffin isälle.

– Mikään ei koskaan palaa ennalleen, mutta Steffin kuolemasta on kulunut jo niin kauan, että kaikkien meidän elämämme ovat jo menneet parempaan päin. Muistelemme enää hyviä asioita ja aikoja, joita oli paljon. Ikävät asiat ovat jääneet taka-alalle, ja pahimmasta on päästy yli jo jokin aika sitten. Viimein tämä on loppuun käsitelty.

Lue lisää aiheesta viikonlopun Ilta-Sanomista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

  6. 6

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  9. 9

    Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

  10. 10

    Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  9. 9

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  10. 10

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

  6. Näytä lisää