Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Martina Aitolehti: ”Kenen tahansa lapsi voi joutua tekemisiin huumeiden kanssa”

Varoittava esimerkki
Martina Aitolehti tietää kokemuksesta, että huumeet voivat koitua kenen tahansa kohtaloksi. Hyvä perhe ei vielä takaa mitään.
Yrittäjä ja tv-tähti Martina Aitolehti korostaa, että yksikään vanhempi ei voi sulkea silmiään huumeiden vaaroilta: kenen tahansa lapsi voi joutua tekemisiin ja ongelmiin huumeiden kanssa.

– On ihan vihoviimeinen ansa ajatella, että eihän meidän lapselle nyt mitään sellaista voi tapahtua, Martina sanoo.

Martinan pikkusisko Steffi taisteli vuosia pahan huumeriippuvuuden kanssa ja kärsi lopulta vain 22-vuotiaana väkivaltaisen kuoleman, kun hänet kuristettiin kuoliaaksi huumeriidan päätteeksi heinäkuussa 2014.

On ihan vihoviimeinen ansa ajatella, että eihän meidän lapselle nyt mitään sellaista voi tapahtua.

– Steffikin oli parhaista mahdollisista lähtökohdista: hänellä oli ihana ja läheinen perhe, hän sai harrastaa mitä ikinä halusi, hän matkusti paljon isänsä kanssa, hänellä oli paljon kavereita, hän oli hyvä koulussa… Mitä olisi voinut tehdä toisin?

Martina on miettinyt, että taustalla täytyi olla jonkinlaista turhautumista ja sopeutumisongelmaa, jotka ajoivat Steffin lopulta kokeilemaan huumeita.

– Rohkeus ja kokeilunhalu varmasti vaikuttivat asiaan. Ja sitten on se addiktio – toisille se ei vaadi syntyäkseen kuin yhden kerran.

Martina tietää, että huumeongelmaisen lapsen vanhemmille tilanne on mahdoton.

Rohkeus ja kokeilunhalu varmasti vaikuttivat asiaan. Ja sitten on se addiktio – toisille se ei vaadi syntyäkseen kuin yhden kerran.

– Itsesyytökset ovat inhimillisiä ja hirveitä, mutta niiden sijaan pitäisi miettiä ulospääsyä tilanteesta.

Vanhemmat tarvitsevatkin Martinan mielestä apua, heti.

– Huumeriippuvaista pitäisi pystyä auttamaan paljon herkemmin ja helpommin. Nuorilla on helposti siinä kohtaa angstia vanhempiaan kohtaan, eivät ne lähimmät ihmiset saa häntä suosta nostettua. Kaiken on lähdettävä itsestä, ja tuki ja paine muutokseen on tultava ulkopuoliselta.

Martina kuuluttaa myös koulujen ja opettajien vastuuta, sillä jo nuoret koululaiset ovat huumekauppiaiden kohderyhmää.

– Huumevalistusta pitää saada lisää kouluihin. Huumeet ovat hirveän yleisiä, ja niiden käyttö pitäisi havaita herkemmin. Tältä ei saa sulkea silmiä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  3. 3

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  4. 4

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  5. 5

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  6. 6

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  7. 7

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  8. 8

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  9. 9

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  10. 10

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  8. 8

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  9. 9

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  3. 3

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  4. 4

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  5. 5

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  6. Näytä lisää