Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Arman Alizadin tv-työt käyvät tunteisiin: ”Saatan olla kaupan kassalla ja yhtäkkiä hajota itkemään”

ihmisten asialla
Lapsena Arman Alizad oli tarinoita rakastava ujo pikkupoika. Nyt hän on muiden tarinoita televisiossa kertova kansansuosikki.
– Kun istuin kasvokkain kolmesta murhasta tuomitun elinkautisvangin kanssa, halusin vain tietää, miksi hän teki kuten teki ja mitä hän on kokenut, Arman Alizad sanoo.

– Olen tosi intuitiivinen ja tunnepohjainen ihminen, mutta avoimuus ja uteliaisuus tekevät sen, että en arvostele ihmisiä.

Tiistaina alkoi Nelosella Arman Alizadin uusin sarja, Arman Pohjantähden alla. Aiemmassa sarjassaan, Arman ja viimeinen ristiretki, hän kertoi suomalaisille hädästä ja epäkohdista maailmalla. Nyt suurennuslasin alla on suomalainen yhteiskunta.

Arman pureutuu suomalaisia puhuttaviin ja osin pelottaviinkin aiheisiin. Hän ottaa esimerkiksi tuntumaa vangin ja kodittoman elämään, tutustuu vanhustyöhön ja päihderiippuvaisiin ja katsoo maailmaa turvapaikanhakijan silmin.

– Yhdessäkään jaksossa ei ole vastausta mihinkään. Halusin vain nostaa pöydälle asioita, joista on puhuttu jo vuosia ja joihin liittyy myös paljon lokerointia, Arman sanoo.

– Toivonkin, että ohjelman myötä ihmiset kyseenalaistaisivat omia ennakkoluulojaan.

Vuosien varrella Arman, 45, on itsekin joutunut katsomaan tiukasti peiliin ja korjaamaan vanhoja näkökulmiaan.

– Olen nykyään tosi ennakkoluuloton, mutta tilanne oli ihan eri vielä kahdeksan, yhdeksän vuotta sitten, hän myöntää.

Viime vuodet Arman on on matkannut maailmalla tv-ohjelmiensa takia ja kohdannut mitä erilaisempia ihmisiä mitä erilaisemmissa tilanteissa. Ennakkoluulot ovat karisseet kohtaamisten myötä.

– Ennakkoluulot johtuvat tietämättömyydestä, ymmärtämättömyydestä ja kohtaamattomuudesta, hän tietää.

Ennakkoluulot johtuvat tietämättömyydestä, ymmärtämättömyydestä ja kohtaamattomuudesta.

Varsinaiselta ammatiltaan Arman on räätäli. Miten ihmeessä hänestä tuli tv-esiintyjä ja hädänalaisten äänitorvi? Eteenpäin ajaa uteliaisuus.

– Olen just se tyyppi, joka penkoo kaikki kaapit tai kokeilee itse, jos näkee märkää maalia -lapun, Arman nauraa.

Toinen syy on rakkaus tarinoihin: ujo poika vietti lapsuutensa fantasiakirjallisuuden parissa ja kuunteli vanhoja Lähi-idän kulttuurin sankaritaruja.

– Halusin vain mennä velhopuku päällä kouluun, hän muistelee.

Vaatturikouluun hän päätyi vahingossa, mutta 26-vuotiaana hänestä tuli yksi Suomen kaikkien aikojen nuorimmista vaatturimestareista. Sitten tie vei muotitoimittajaksi Moon­TV:lle – ja ujous kaikkosi.

Lasteni kanssa leikkiminen on henkireikäni. Olen itsekin yhä iso lapsi monessa mielessä.

Koska kamppailulajit olivat aina kiehtoneet Armania, hän sai idean tv-ohjelmasta, jossa hän ottaisi mittaa eri kamppailulajien mestareista maailmalla. Pikkuhiljaa myös maailma tatamien ja köysitettyjen kehien ulkopuolella alkoi kiinnostaa entistä enemmän.

– Kill Armanin toisella kaudella tein yhden insertin Pietarin katulapsista. Sen jälkeen tiesin, että mun on pakko tehdä sarja tästä ja avata ihmisten silmiä.

Hän lähti ristiretkelle maailman kurjimpiin kolkkiin ja olosuhteisiin, astui kirjaimellisesti toisten ihmisten saappaisiin ja itketti itseään ja katsojia.

Armanin tunteet puskevat tv-ruudun läpi aina kotisohvalle asti. Hän ei pelkää näyttää herkkyyttään ja olla rikki. Työmatkoilla tunnemyrskyt on painettava nopeasti taka-alalle, mutta ne vyöryvät päälle uudestaan, kun projekti on ohi.

– Joka tuotantokauden jälkeen tulee muutaman kuukauden henkinen krapula, jolloin käsittelen asiat päässäni. Saatan olla kaupan kassalla ostamassa purkkaa, kun yhtäkkiä vain hajoan ja alan itkeä, hän nauraa.

Arman kertoo olleensa aina erakkoluonne, mutta huomanneensa erakoituvan koko ajan entistä enemmän.

– Lasteni kanssa leikkiminen on henkireikäni. Olen itsekin yhä iso lapsi monessa mielessä.

Sivulla on kolme tytärtä. Mitä haluaisit opettaa omille lapsillesi?

– Etteivät anna yhteiskunnan vääristyneiden ihanteiden ja odotusten muokata itseään, vaan ovat juuri sellaisia kuin ovat. Pitää kuunnella sisäistä ääntä, hyväksyä itsensä ja tavoitella unelmiaan, Arman sanoo.

Arman Pohjantähden alla, Nelonen tiistaisin klo 22.00

Katso videolta, kuinka Arman kokeili ensimmäisessä jaksossa vankilassa, miltä etälamautin tuntuu. Ei heikkohermoisille!

Kuka?

– Arman Alizad syntyi 12. tammikuuta 1971 Teheranissa, Iranissa. Perhe muutti Suomeen, kun Arman oli 9-vuotias.

Eronnut, kolme tytärtä.

– Koulutukseltaan räätäli, nykyään toimittaja, juontaja, ohjaaja ja tuottaja.

– Tehnyt luottokuvaajansa Tuukka Tiensuun kanssa kaksi menestyssarjaa: yli sataan maahan myyty Kill Arman (2009–2010) ja Arman ja viimeinen ristiretki (2013–2015). Kaksikon uusin sarja, Pohjantähden alla, alkoi 5. huhtikuuta Nelosella.

– Palkittu sekä vuoden 2013 että 2015 parhaan tv-esiintyjän Kultaisella Venlalla. Arman ja viimeinen ristiretki voitti vuoden 2013 parhaan reality-ohjelman Kultaisen Venlan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    9. 9

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    10. 10

      Autovarkailla käytössä uusi ”mysteerilaite” – iskevät autoihin, jotka käynnistetään ilman avainta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. Näytä lisää