Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

”Thelma ja Louise” yhdessä 25 vuoden jälkeen – Susan Sarandon: ”Louisesta olisi ehkä tullut lesbo”

Jälleen yhdessä
Geena Davisin ja Susan Sarandonin tähdittämästä legendaarisesta Thelma ja Louise -elokuvasta on jo 25 vuotta.
Ridley Scottin ohjaama Thelma & Louise lienee yksi legendaarisimmista road trip -elokuvista samoin kuin yksi hienoimmista naisten välisestä ystävyydestä kertovista tarinoista.

Elokuvan ilmestymisestä tulee ensi kuussa 25 vuotta, ja sen kunniaksi päätähdet ja ystävykset Geena Davis (Thelma) ja Susan Sarandon (Louise) heittäytyivät Harper’s Bazaar -lehden kuvauksiin. Lehti julkaisi pienen videopätkän kuvauksista Instagram-tilillään.

Sarandon myös intoutui miettimään, mitä heidän miessuhteissa ja rakkaudessa pahasti pettyneille ja siipensä saaneille roolihahmoille kuuluisi, elleivät he olisi ajaneet elokuvan eeppisessä loppukohtauksessa kuolemaansa jyrkänteeltä.

– Thelma ei todellakaan olisi enää aviomiehensä kanssa! Toivottavasti hän olisi löytänyt Bradin (Pitt) taas, Sarandon nauroi.

– Ehkä Louisesta tuli lesbo. Se olisi upeaa. Ehkä hän jatkaisi matkaansa ja päätyisi pyörittämään Airbnb:tä. Elokuvan lopussa osasin todellakin ajaa jo hyvin, joten ehkä hänestä tuli jonkin sortin kuljettaja. Mutta en usko, että kumpikaan heistä palaisi entiseen.

Sarandon ei osannut aavistaa millaisen vastaanoton elokuva saisi.

– Meidän mielestämme elokuva oli hauska, ja me olimme saaneet roolit, joita yleensä näyttelevät miehet. Ei elokuvaa ajateltu minän feministisenä kannan ottona, Sarandon sanoi

– Olin huolissani, että elokuva nähdään kostoelokuvana. Louisehan kysyy koko elokuvan ajan: ”Miksi miesten mielestä tämä on ok ?”

Myös Geena Davis yllättyi elokuvan vastaanotosta, sillä se paljasti elokuva-alan kaksinaamaisuuksia: heidän naispääroolinsa hämmensivät.

– Elokuvaa sanottiin erittäin väkivaltaiseksi – ja vähän aikaa aiemmin Tappava ase oli ilmestynyt!

Elokuvan sanottiin myös muuttavan kaiken ja että jatkossa on paljon vastaavia naiskaveruusrooleja ja naistoimintarooleja.

– Hyvin lyhyt vastaus on, että elokuva ei muuttanut mitään. Elämme maailmassa, jossa Hollywood toimii sen olettamuksen mukaan, että naiset katselevat miehiä mutta miehet eivät katsele naisia.

Davis myös paljasti, kuinka monta autoa loppukohtauksessa romuttui.

– Muistaakseni heitimme kolme autoa alas jyrkänteeltä. Meillä oli viisi autoa kaikkiaan. Ensimmäisellä kerralla auto kaatui kyljelleen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    8. 8

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    4. 4

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    5. 5

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    6. Näytä lisää