Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Yleltä yllätyspäätös: Suosikkiohjelma katoaa ruudusta – johtiko raju pilkka hyllytykseen?

suosikkisarja
Viihde- ja ajankohtaisohjelma YleLeaks poistuu syksyllä Ylen ohjelmistosta.
Vuodesta 2011 terävällä ajankohtaishuumorillaan viihdyttänyt YleLeaks nähdään tänä keväänä kenties viimeistä kertaa televisiossa. Ilta-Sanomien tietojen mukaan ohjelma ei palaa kesätauon jälkeen syksyksi ruutuun.

– Pitää paikkansa. Virallisesti ollaan sovittu, että ohjelma on syksyllä tauolla, Ylen kulttuuri- ja viihdeohjelmien tilaaja Arttu Nurmi vahvistaa IS:lle.

Ohjelman paluusta ruutuun ei toistaiseksi ole takeita. Ylen luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén viestitti IS:lle, että YleLeaksin kohtalo selviää syksyllä, kun ”Ylen tehtävä ja rahoitus tarkentuvat”.

– Meillä on ohjelmia, jotka saattavat olla tauolla joskus pidempäänkin. YleLeaksin suhteen päätettiin nyt näin, Nurmi muotoilee.

Uutista voi pitää yllättävänä, sillä YleLeaks on löytänyt paikkansa Ylen lauantai-illoissa.

Muun muassa Krisse Salmisen, Kari Hietalahden, Taneli Mäkelän ja Mari Perankosken tähdittämällä ja poliittisesta satiiristaan tunnetulla show’lla on riittänyt mukavasti katsojia.

Esimerkiksi maaliskuussa ohjelman katsojakeskiarvo huiteli 600 000:n–700 000:n hujakoilla.

Ylen mukaan mitään dramatiikkaa ohjelman hyllyttämiseen – tai tauottamiseen, kuinka vain – ei kuitenkaan liity.

– Olemme olleet tosi tyytyväisiä YleLeaksiin, se on toiminut erittäin hyvin. Siitä huolimatta muutoksia kokeillaan toisinaan, Nurmi perustelee.

– Tässä mietitään paitsi lauantai-iltojen, myös koko viikonlopun tv-tarjonnan kokonaisuutta. Joskus täytyy vain testailla asioita.

Koska katsojaluvut ovat olleet hyvät, hyllyttämisen todelliseksi syyksi on spekuloitu ohjelman paikoin rajuakin poliittista pilkkaa.

– Ihan normaalia palautetta on tullut. Tosin viime aikojen palautteita en ole nähnyt, mutta tietäisin kyllä, jos olisi tullut jotain isompaa, Nurmi vakuuttaa.

Poliitikot ja muut isokenkäiset eivät siis ole jyrähtäneet?– Eivät ole.

Yle on hiljattain lopettanut muitakin suosittuja ohjelmiaan. Alkuvuodesta loppuivat uutis- ja ajankohtaisohjelma Ajankohtainen kakkosen lähetykset. TV2:n lippulaivana pidettyä ohjelmaa esitettiin kanavalla vuodesta 1969.

Sitä ennen Yle ehti lakkauttaa useita palkintoja kahmineen, muun muassa Bonnier-palkitun dokumenttisarjan Silminnäkijän. Ohjelmaa esitettiin vuodesta 1998.

Myös viihdeohjelmia on lopetettu. Muun muassa vuosi sitten Sami Hintsasen juontama Tartu Mikkiin -musiikkiohjelma päätettiin lopettaa 260 tehdyn jakson jälkeen.

– Ohjelmat vain vaihtuvat. Tartu Mikkiin oli omalla vastuualueellani ja sen tilalle tuli SuomiLOVE. Se on normaalia vaihtuvuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    5. 5

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    6. 6

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    7. 7

      Twin Peaksista ja RoboCopista tuttu konkarinäyttelijä menehtyi syöpään

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    10. 10

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    5. 5

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    6. Näytä lisää