Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Tom Cruisen Suri-tytär ei ole nähnyt isäänsä yli 900 päivään – kieltääkö skientologia yhteydenpidon?

synttärisankari
Tom Cruisen ja Katie Holmesin Suri-tytär täytti kymmenen vuotta. Synttärihumua varjostivat amerikkalaislehtien mukaan isän ja tyttären etäiset välit.
Suri Cruise juhli syntymäpäiväänsä pari päivää sitten. Katie Holmesin ja Tom Cruisen tytär on jo kymmenvuotias nuori neiti, mutta amerikkalaislehtien mukaan Surin syntymäpäivät eivät sujuneet kovinkaan riemukkaissa tunnelmissa.

Useat amerikkalaislehdet kertovat, että Tom Cruiselta meni ohi tyttärensä tärkeä päivä työkiireiden vuoksi. Cruisen ja Surin etäisistä väleistä on liikkunut huhuja jo lähes parin vuoden ajan. Cruise on yksi skientologien äänekkäimmistä kannattajista Hollywoodissa, eikä uskonto suhtaudu suopeasti kirkosta lähteneisiin jäseniin. In Touch -lehden mukaan Cruise ei saa pitää yhteyttä Holmesiin tai tyttäreensä, sillä he lähtivät kirkosta parin erotessa vuonna 2012.

Amerikkalaislehdet huomauttavat, ettei isää ja tytärtä ole kuvattu yhdessä vuosiin. In Touchin mukaan Cruise ei ole arvioiden mukaan nähnyt tytärtään ainakaan 900 päivään.

– Tom käytti taas vanhaa tekosyytään, eli työkiireitään, selittäessään miksi ei voi tulla tyttärensä syntymäpäiville, lehdelle kerrotaan Holmesin lähipiiristä.

– Tom kuvaa elokuvaa Briteissä. Katien sydän särkyy Surin takia, sillä Tomilla on ollut lukuisia mahdollisuuksia tavata tytärtään. Tom näkee kuvista, kuinka Suri kasvaa päivä päivältä ja se tekee hänet surulliseksi, lehdelle kerrotaan.

Lähipiirin mukaan Cruise suunnittelee vievänsä ex-vaimonsa oikeuteen parin tyttären huoltajuudesta, sillä tämä mahdollistaisi skientologien sääntöjen mukaan sen, että hän voi viettää enemmän aikaa tyttärensä kanssa. Holmesin negatiivinen suhtautuminen uskontoon on läheisten mukaan kirkon mielestä suurin este tyttären ja isän yhteydenpidolle.

Alla olevalla videolla Katie ja Suri kuvattuna Disneylandissa, huomattavasti iloisemmissa tunnelmissa:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    3. 3

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

    6. 6

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Venäläistähti kertoo ällistyksestään parisprintin loppusuoralla: ”Luulin taistelevani pronssista, hyvällä tuurilla hopeasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    3. 3

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

    6. Näytä lisää