Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Varo juonipaljastuksia: Näin Syke-sarjan raju vuoristokohtaus todellisuudessa tehtiin – katso video!

varo juonipaljastuksia
Syke-sarjan viidennessä jaksossa koetaan kauhunhetkiä vuorella. Kuvauksia tehtiin suomalaisista tv-sarjoista poiketen oikealla vuorenrinteellä Kazakstanin Khan Tengrillä.
Syke, 5. jakso tänään keskiviikkona 20.4. TV2 klo 21.00

Tämäniltaisessa Syke-jaksossa nähdään, kuinka mies liukuu hurjaa vauhtia jäärinnettä alas. Hetken kuluttua anestesialääkäri Ilmari (Matti Ristinen) yrittää saada kiipeilykumppaninsa reagoimaan, kun tämä makaa loukkaantuneena lumessa.

– Ootsä kunnossa? Kävikö pahasti? Ilmari kysyy hätääntyneenä.

Sykkeen viidennen jakson vuoristokohtausta on kuvattu todellisessa ympäristössä Kazakstanissa Khan Tengri -vuorella. Kiipeilyä harrastava Matti Ristinen on saanut ylipuhuttua paikalle kuvausporukan.

– Olin aikaisemmin keskustellut pääkäsikirjoittaja Petja Peltomaan kanssa, että suomalaista draamaa olisi hienoa viedä sellaisiin paikkoihin, missä sitä ei ole ennen tehty. Kun varmistui, että olen lähdössä kuuden hengen retkikunnassa kiipeilemään kesällä 2015, päätös tehtiin.

Mutta Niklasta esittää putoamiskohtauksessa stuntti.

Kun Niklaksen ja Ilmarin dialogi alkaa, ne kuvat onkin tehty pienen pienellä lumineliöllä Helsingissä Syke-studion parkkipaikalla!

Vuoristossa ei ollut vaaratonta

Vuorikiipeilyssä pitää olla aina huolellisesti valmistautunut, sillä muuttuvia tekijöitä riittää, oikuttelevat säät ja sairastumiset mukaan lukien.

– Syke-kuvauksia tehtiin 4 000 metrin korkeudessa perusleirin lähellä. Paikalle tulivat helikopterilla ohjaaja Henri ”Jäppi” Savolainen ja kuvaaja Mikael Gustafsson. Onneksi osui hyvät ilmat.

Vuorikiipeilyssä pelastus- ja ensiaputaidot ovat ensiarvoisen tärkeät.

– Samoin oman kunnon arviointi ja itselääkitys täytyy hallita, Ristinen sanoo.

Hän käy yleensä päivittämässä omat tietonsa ja taitonsa ennen isoja kiipeilyreissujaan.

Aivoleikkaus vuoristoteltassa

Dramaattinen putoamiskohtaus Syke-sarjassa johtaa toiseen, suomalaisessa tv-sarjassa ennen näkemättömään juonenkäänteeseen: aivoleikkaukseen vuoristoteltassa!

Tämä kohtaus on siis kuvattu parkkipaikalla Suomessa, ja nyt Niklaksena on Ilkka Villi. Aidolta tuntuu.

– Jos en ime verta sun aivoista puolen tunnin sisällä, sä kuolet, Ilmari sanoo Niklakselle.

Mihinkään noin jännittävään tilanteeseen Matti Ristinen ei toki oikeasti ole joutunut, vaikka onkin harrastanut kiipeilyä jo vuosia.

– Itse olen pyrkinyt pitämään kiipeilyn leppoisan harrastuksen tasolla. Olen käynyt kursseja Ruotsissa, Norjassa, Italiassa ja Suomessa ja kiipeillyt muun muassa Keniassa sekä Argentiinassa, hän kertoo.

– Mieliinpainuvin reissu oli ensimmäinen, jonka tein vaimoni kanssa Kilimanjarolle Tansaniaan kymmenen vuotta sitten. Se oli todella hieno yhteinen kokemus, joka sytytti minulle kipinän lajiin. Sitä matkaa muistelemme aina mielellämme, kun Kilimanjaro tulee esiin elokuvissa ja dokumenteissa.

Lunta kaavittiin sieltä täältä kohtausta varten

Kun vuoristokohtauksen lähikuvia tehtiin Suomessa, maa oli lähes musta.

– Ne kuvattiin Syke-studion pihalla ennen joulua, ja lunta oli vähän. Sitä saatiin jostain kaavittua kohtauksia varten, ehkä jäähallista, Ristinen paljastaa.

Olen todella ylpeä aikaansaannoksestamme.

Aidolta näyttää sekin, mutta vuorikuvat ovat omaa luokkaansa.

– Minulta on kysytty, teimmekö vuoristokohtaukset sinitaustaa vasten, ja iloisena olen kertonut Kazakstanin-reissusta. Olen todella ylpeä aikaansaannoksestamme.

Katso kaikki illan tv-ohjelmat Iltapulusta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    4. 4

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    5. 5

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    8. 8

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    9. 9

      Sarjahukuttajaa kyydinnyttä epäillään rikoksentekijän suojelemisesta

    10. 10

      Hannu Manninen vetäytyi taka-alalle – päävalmentaja kertoo, miten veteraanin MM-unelman kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    4. 4

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    5. 5

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    6. Näytä lisää