Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Vaimo silpoi peniksen 23 vuotta sitten – John Wayne Bobbitt palasi julkisuuteen

paluu julkisuuteen
John Wayne Bobbitt palasi julkisuuteen talk show -haastattelussa.
Lorena Bobbittin ja John Wayne Bobbitt nousivat otsikoihin vuonna 1993 vaimon leikattua palan miehensä peniksestä.

Tapaus sai alkunsa, kun John Wayne Bobbitt tuli kotiin humalassa. Lorena Bobbittin mukaan mies yritti tehdä hänelle seksuaalista väkivaltaa. Vaimo meni hakemaan keittiöstä veitsen ja leikkasi palan nukkuvan miehensä peniksestä. Mies vietiin sairaalaan ja lääkärit ompelivat peniksen palan takaisin paikoilleen.

Lorena vapautettiin oikeudessa kaikista syytteistä, koska hänellä todettiin kärsineen tilapäisestä mielenhäiriöstä. Oikeudenkäynnin jälkeen mies puuhasteli hetken aikaa aikuisviihteen parissa, mutta on sittemmin jättäytynyt julkisuudesta.

Nyt John Wayne Bobbitt, 48, palasi julkisuuteen vuosien tauon jälkeen The Steve Harvey Showssa. Eilen torstaina Yhdysvalloissa esitetyssä jaksossa Bobbitt muisteli tapahtunutta ja kiisti pahoinpidelleensä vaimoaan.

– Mikään vaimoni väitteistä ei ole totta. En koskaan pahoinpidellyt häntä. Hän oli meistä se, joka oli väkivaltainen. Hän iski minua haarukalla, yritti ajaa päältäni autolla ja löi minua kasvoihin. Sain siitä tarpeekseni, Bobbitt kertoi.

Hän sanoo elimensä toimivan normaalisti, vaikka jännittikin operaatiota, jossa lääkärit ompelivat peniksen palasen takaisin. Leikkaus kesti yli kymmenen tuntia. Bobbitt kertoo lääkäreiden valmistelleen häntä pahimpaan leikkauksen jälkeen.

– Lääkärit varoittelivat, että leikkaus saattaisi epäonnistua ja elin voisi mennä kuolioon.

Bobbitt muisteli naureskellen huojentuneensa huomattuaan kolme päivää tapahtuneen jälkeen liikettä alapäässään.

– Soititko lääkäriin? juontaja Steve Harvey tiedusteli.

– Soitin äidilleni. Soitin vanhempieni hotellihuoneeseen ja sanoin äidilleni, että ”äiti, sain juuri erektion”, Bobbitt kertoi ja sai yleisön ulvomaan naurusta.

Radiojuontaja Howard Stern maksoi aikoinaan Bobbittille peniksen suurennusleikkauksen. Nyt hän kertoi talk show -haastattelussa, että tarvitsisi uuden leikkauksen, jossa elintä pienennettäisi.

– Kaikki toimii hyvin, mutta taidan tarvita piennennysleikkauksen. Tein muutamia aikuisviihde-elokuvia ja Howard Stern tarjoutui maksamaan suurennuksen, Bobbitt kuvaili.

– Se oli todella kivulias toimenpide.

Katso alla olevalta videolta pätkä talk show -haastattelussa:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    3. 3

      Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

    4. 4

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    7. 7

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    8. 8

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    9. 9

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    10. 10

      Leo-Pekka Tähti yllätettiin lentokentällä: ”Harvemmin sitä saa tällaista lentolippua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    3. 3

      Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

    4. 4

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää