Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Puoli vuotta Temptation Islandin kuvauksista – pettäjäpari Ida ja Roope avautuvat suhteestaan: ”Jokainen tekee virheitä”

Pettämisreality
Ida ja Roope erosivat Temptation Islandin viimeisellä iltanuotiolla. Pari kertoo IS:lle, mitä heille kuuluu nyt.
Idan, 20, ja Roopen, 19, tiet erosivat Temptation Islandin jälkeen. Ida petti Roopea saarella Tuomaksen kanssa ja Roopellakin oli sutinaa Tiinan kanssa. Vaikka parin välit viimeisellä iltanuotiolla olivat hyytävät, ovat he nykyään, noin puoli vuotta kuvausten jälkeen, kavereita. Parilla on edelleen kaksi yhteistä koiraa.

– Pystytään keskustelemaan kuin aikuiset ja sopimaan asioista, Roope luonnehtii.

Idan mielestä välit ovat paremmat kuin pitkään aikaan. Molemmat ovat katsoneet jaksoja televisiosta ristiriitaisin tuntein.

– Kyllä iltanuotioita katsoessa on tullut outo olo mahaan ja biletykset ovat herättäneet myötähäpeää, Roope naurahtaa.

– Vähän haikeaa on ollut katsoa, kun kaikki tulee mieleen.

Idasta katsominen on ollut yllättävän helppoa, kun on osannut odottaa, mitä seuraavaksi tulee. Hän ei ole kuitenkaan erityisen ylpeä omasta käytöksestään. Ida ja sinkku-Tuomas harrastivat saarella seksiä useasti, ja Roope joutui katsomaan tyttöystävänsä touhuja videolta.

– Itsekin huomaan, miten sokeaksi tulin siellä pienessä kuplassa enkä ajatellut asioita pidemmän päälle. En meinaa itseäni tunnistaa siitä, miten menin käyttäytymään, Ida sanoo.

Ida perusteli pettämistään sillä, että Roope aloitti pussaamalla sinkku-Tiinaa. Pari hakeutui saarelle sen vuoksi, että Roope oli aiemmin jäänyt kiinni pettämisestä.

Jälkikäteen asioita puidessaan pari huomasi, että pettäminen lähti liikkeelle väärinkäsityksestä. Idan ja Tuomaksen jääpalaleikki oli leikattu siten, että parin touhut näyttivät suutelemiselta. Se taas sai Roopen suutelemaan Tiinaa, eikä Ida puolestaan tiennyt Roopen luulleen hänen jo aloittaneen pettämisen.

– Kyllähän se karulta kuulosti, kun väärinkäsitys selvisi. Mutta toisaalta: se olisi voinut jäädä siihen minun ja Tiinan suudelmaan. Siitä lähti lumipalloefekti vyörymään. En syytä tuotantoa enkä leikkaajia, ihan oma moka tämä oli kummaltakin, Roope sanoo.

– Olen yrittänyt miettiä, oliko kyse kostosta, mutta sitä oli ehkä kuitenkin pieni murto-osa. Ollaan nähty yhdessä kaikenlaista ja olin tähän valmis, Ida sanoo.

Kuvausten jälkeen Ida on ollut jonkin verran yhteyksissä Tuomaksen kanssa, mutta saarella syttynyt kiihkeä suhde ei ole johtanut sen enempään.

– Ei kaduta, että lähdin mukaan, mutta se, mitä tein, kaduttaa tosi paljon. Jokainen tekee virheitä ja niistä on opittava, Ida sanoo.

Ida kertoo olleensa yllättynyt siitä, miten vähän hän on saanut negatiivista palautetta. Kaverit ovat sanoneet, että Ida ei ole ollut ohjelmassa oma itsensä, mutta lähipiirillä on riittänyt ymmärrystä.

– En toisaalta uskonutkaan, että kukaan seisoisi ylpeänä rinnallani tämän jälkeen, Ida sanoo.

Myöskään Roopea ei kaduta Temptation Islandiin mukaan lähteminen.

– Olen kiitollinen, että päästiin sinne. Opin Idasta uusia puolia, joita en olisi osannut aavistaa. Harmi, että tuli tuollaisia puolia esiin.

– Vaikka ohjelman tekeminen oli henkisesti raskasta, niin olen miettinyt, että pääsisinpä takaisin sinne. Ei tuollaista tilaisuutta tule toiste, kesällä armeijaan menevä Roope sanoo.

Roope on paljon tekemisissä toisten saaren miesten, kuten Mikan ja Juhon, kanssa.

– Laurista tuli hyvä ystävä ja nähdään tosi paljon. Hän on ollut tärkeä kaveri, että olen jaksanut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    4. 4

      Valkoisen talon lehdistöpäällikkö selitteli lausuntojaan: ”Joskus voimme olla eri mieltä totuuksista”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. 6

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    9. 9

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    4. 4

      Valkoisen talon lehdistöpäällikkö selitteli lausuntojaan: ”Joskus voimme olla eri mieltä totuuksista”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. Näytä lisää