Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Mihin katosi Karjalan kunnailla -näyttelijä Hannu Virolainen? – ”Olen ollut nuamanviännössä”

ruudusta kadonneet
Hannu Virolainen kaipaa Karjalan kunnaiden yhteishenkeä.
Näyttelijä Hannu Virolainen, 68, on tuttu ennen kaikkea roolistaan suositusta Karjalan kunnailla -tv-sarjasta. Hän on näytellyt myös elokuvissa Kätkäläinen (1980), Pohjanmaa (1988), Kuningasjätkä (1999), Badding (2000), Koirankynnen leikkaaja (2004), Joensuun Elli (2004) ja Ralliraita (2009).

Nykyään mies keskittyy teatteriin.

– Olen ollut enempi kesäteatterin lavalla 'nuamanviännössä' ja ohjaustöitä on ollut Liperin Roukalahden kautta Kirkkonummelta Pielavedelle.

”Ennennäkemättömän suloista”

Tv-ajoilta Virolainen kaipaa ennen kaikkea yhteishenkeä.

– Sehän oli ennennäkemättömän suloista. Kaikki puhallettiin yhteiseen hiileen. Markku Pölönen taitavana ihmistuntijana valitsi sellaisen tiimin, jossa ei ollut ainuttakaan kuspäätä, ei kameran edessä eikä takana. Varsinkin kaksi ensimmäistä kesää olivat ihan fantastisia. Niin ilmat kuin ilmapiiri.

Vähemmän miellyttäviä muistoja ovat pitkät odotusajat.

– En kaipaa kuvauksien puolipilvisiä päiviä. Oli kiusallista odotella aurinkoa tai pitempiaikaista pilveilyä. Tai niitä ampumaharjoituksia, jotka keskeyttivät kuvaukset. Miikkulahan sijaitsi aivan varuskunnan äärellä.

Voi, voi, mitenkä olisinkaan onnellinen, jos joku vielä tällaista hyväkuntoista ukonkörilästä tarvitsisi!

Paluu televisioon ei ole mikään mahdoton ajatus Virolaiselle.

– Voi, voi, mitenkä olisinkaan onnellinen, jos joku vielä tällaista hyväkuntoista ukonkörilästä tarvitsisi!

”Vaimoni sanoo, että minä olen vaan kateellinen.”

Televisiosta Virolainen seuraa ennen kaikkea urheilua laidasta laitaan. Draamasuosikki on espanjalainen, Teemalla esitetty Francon aika, jota Virolainen on jäänyt kaipaamaan.

– Se oli aivan loistava. Kaikki, mitenkä se oli rakennettu. Mitenkä se olikaan epookissa. Loistavat näyttelijät, Virolainen kehuu.

– Harvemmin katson suomalaisia sarjoja. Vaimoni sanoo, että minä olen vaan kateellinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Malesia kutsui Pohjois-Korean suurlähettilään kuultavaksi – maan edustaja määrättiin Pjongjangista takaisin kotimaahan

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    8. 8

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    10. 10

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Malesia kutsui Pohjois-Korean suurlähettilään kuultavaksi – maan edustaja määrättiin Pjongjangista takaisin kotimaahan

    6. Näytä lisää