Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Maarit Hurmerinta: ”Janna löytää vielä oikean miehen”

haastattelu
– Jos tulee alhoja, on vain uskottava itseensä ja jatkettava. Musiikki kuljettaa eteenpäin, 40 vuotta maamme musiikkitaivaalla loistanut Maarit Hurmerinta sanoo.
Vuosien varrella Maarit on ehtinyt olla myös rakastava äiti ja tukea molempia lapsiaan heidän elämässään.

Vaikka Maarit Hurmerinta on miehensä Samin kanssa saavuttanut 40 vuotta kestäneen musiikkiuransa aikana palkintoja ja kultalevyjä, ylpistyneitä he eivät ole. Lukuisia hittejä tahkonnut parivaljakko rakastaa työtään ja tekee sitä suurella sydämellä. Jo 19 albumia julkaisseet Hurmerinnat tekevät jälleen uutta levyä. He myös keikkailevat ahkerasti niin bändinsä, sinfoniaorkesterin kanssa kuin ihan kaksistaankin.

– Emme ole aina kelluneet aallon harjalla, suvantojakin vuosiin mahtuu, ja hyvä niin, Maarit miettii.

Laulajattaren mielestä ei ole edes hyvä suoltaa alati musiikkia. Maaritin mielestä laulajalta häviää työhön perspektiivi, jos hän ei osaa olla tekemättä musiikkia.

– Taiteilijan on kyettävä olemaan rauhallisempina aikoina levollinen. Vastapaino elämässä on hyväksi. Silloin luen, käyn elokuvissa ja taidenäyttelyissä. Ammennan asioita ja energiaa myös luonnosta ja erilaisista tarinoista, hän kertoo.

Onnekseen Maaritilla ja Samilla on ollut tasaisesti töitä, joten taloudellisestikin he ovat pärjänneet.

– Tosin joskus on ollut rahallisesti tiukempaa. Olemme pärjänneet, ja minulle musiikki on aina ollut vahva ja kantava sekä eteenpäin vievä voima, ensimmäisenä naisena kevyen musiikin edustajana valtion palkinnon viime marraskuussa saanut Maarit pyörittelee.

– Maailma ei tule toimeen ilman musiikkia, mutta tällä hetkellä se etsii uusia esittämismuotoja. Olemme siihen Samin kanssa valmiita, hän sanoo.

”Lapsemme ovat kasvaneet vahvoiksi”

Musiikin esittämisen uudenlaisia tuulia Maarit on saanut seurata tyttärensä Jannan, 34, uran varrella. Maarit on ylpeä Jannan taitavuudesta ja lahjakkuudesta.

– Perheemme ympäristö on ruokkinut Jannan ammatinvalintaa monella tavalla. Meillä on kuunneltu musiikkia, ja kylässä on käynyt paljon muusikoita, Maarit naurahtaa.

– Olemme mieheni Samin kanssa aina kannustaneet lapsiamme heidän harrastuksiinsa. Kun nuoret harrastavat paljon, se vahvistaa itsetuntoa ja antaa ulottuvuutta tuleviin valintoihin. Emme ole koskaan pakottaneet heitä mihinkään, mutta koululäksyt on pitänyt tehdä, Maarit muistelee.

Perheen vanhempi lapsi, Jannan Samuli-veli, 40, on tehnyt Samista ja Maaritista jo isovanhemmat.

– Hän meni äskettäin naimisiin, ja saimme ihanan miniän. Samuli ei halunnut muusikoksi. Hän toimii autoalalla, Maarit paljastaa.

Jos on Samuli liitollaan tuonut kevääseen onnen hetkiä, niin hieman murhetta on ollut ilmassa Jannan lyhyeksi jääneen liiton päättymisen vuoksi.

– Lapsemme ovat kasvaneet vahvoiksi kohtaamaan elämän. Ja elämään kuuluu myös vastamäkiä, Maarit maalaa.

”Olen aina käytettävissä”

Janna Hurmerinta kertoi IS-haastattelussa, että hänen äitinsä oli suunnaton tuki eroprosessin aikana. Jannan mukaan hän on aina pystynyt puhumaan äitinsä kanssa asiat auki.

– Äidin suhde lapsiinsa on koko elämän kantava. Olen aina käytettävissä, kun he minua tarvitsevat, Maarit sanoo.

Maarit ja Sami Hurmerinta avioituivat joulukuussa 1974 kuuden kuukauden seurustelun jälkeen. Janna sanoi IS:ssä, että toivoisi löytävänsä joskus miehen, jonka kanssa voi elää yhtä onnellisessa ja pitkässä liitossa kuin hänen vanhempansa.

– Janna on herkkä nainen, joka kuuluu hänen musiikissaan. Samaan aikaan Jannalta löytyy silti uskomatonta voimaa. Hän on vahva, kuten äitinsä. Janna löytää vielä oikean miehen, Maarit miettii.

Upea laulajatar huomauttaa, ettei hänen ja Samin yli 40 vuotta kestänyt liitto ole aina ollut ruusuilla tanssimista.

– Kunnioitamme toisiamme ja annamme tilaa. Oma aika on tärkeää. Toki kahdella luovalla ihmisellä on ajoittain taiteellisia erimielisyyksiä, mutta niistä selvitään keskustelemalla, Maarit avaa heidän yhteiseloaan.

Laulajatar velmuilee vielä, että heillä on talossa monta huonetta.

– Joskus sanomme, että menehän toiseen huoneeseen harjoittelemaan, päivittäin muun muassa ääntään harjoittava Maarit sanoo.

Kesällä Hurmerinnat keikkailevat niin sinfoniaorkesterin kanssa kuin ihan kaksistaankin. Maarit kiittelee saaneensa tehdä vuosien varrella töitä lahjakkaiden muusikoiden kanssa, ja hän on erittäin kiitollinen siitä, että töitä riittää.

– Onhan sitä takapakkiakin uran aikana tullut, mutta lopettamisen tunnetta ei ole koskaan. Musa on aina potkaissut eteenpäin, kesällä Olavinlinnassakin esiintyvä Maarit sanoo.
Rita Tainola

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    3. 3

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    6. 6

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    9. 9

      Jelena Isinbajeva sai uuden pestin – Kansainvälinen antidopingtoimisto on huolissaan

    10. 10

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    3. 3

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    6. Näytä lisää