Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Ensitreffit alttarilla -Viola hehkuu äitiyden onnea: ”Suurempaa kuin mikään, mitä olen aiemmin kokenut”

blogikirjoitus
Viikko sitten esikoisensa synnyttänyt Ensitreffit alttarilla -sarjasta tuttu Viola kertoo äitiydestään tuoreessa blogikirjoituksessaan.
Ensitreffit alttarilla -sarjan ensimmäiseltä kaudelta tutut, kesällä 2014 naimisiin menneet Viola ja Esa saivat viime viikon tiistaina esikoispoikansa. Viola ja Esa ovat kaudeltaan ainoa pari, joka on yhä yhdessä.

Ahkerana bloggarina tunnettu Viola avaa tuoreen äitiyden tuntemuksiaan viimeisimmässä blogikirjoituksessaan, jonka aloittaa fiilistelemällä elämänsä uusia alkuja.

– Uusissa aluissa on magiaa. Puhdas pöytä, tyhjä kanvas, polku tuntemattomaan… Se tunne, jonka uusi alku voi mukanaan tuoda on kiehtova, jännittävä – ja usein pelottavakin, Viola kirjoittaa.

Hän kertoo kohdanneensa elämänsä aikana monia uusia alkuja ja luulleensa jo tietäneensä, miltä ne tuntuvat.

– Elämäni uusin uusi alku on kuitenkin jotain aivan muuta, suurempaa ja syvempää kuin mikään mitä olen aiemmin kokenut… Olen nyt äiti.

Ikionnellinen Viola päättää blogikirjoituksensa E.E.Cummingsin runoon, koska ei pysty ”millään kuvailemaan kaikkia muutokseen liittyviä tunteitaan juuri nyt (ainakaan ilman miljoonaa Nessua).”

Violan ja Esan yhteinen lapsi on jo toinen Ensitreffit alttarilla -vauva. Niin ikään sarjasta tutut Sari ja Antti saivat esikoisensa maaliskuussa, kun parille syntyi poikalapsi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    5. 5

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    6. 6

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    7. 7

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    8. 8

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    9. 9

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    10. 10

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    5. 5

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    6. Näytä lisää