Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Johanna Lumpeen, 26, taidenäyttelystä tuli jymymenestys – kaikki taulut myytiin jo avajaisissa loppuun!

nuori taiteilija
Taidekeskus Salmelan vuoden 2016 nuoren taiteilijan Johanna Lumpeen taulut myytiin avajaisissa loppuun.
Viime kesänä Johanna Lumme, 26, istui joka päivä monta tuntia laiturilla tuijottelemassa lumpeita. Helsinkiläistaiteilija vietti kesää poikaystävänsä perheen mökillä lammen rannalla. Oikeastaan koko kesä hurahti ajatellessa ja miettiessä seuraavaa taidenäyttelyä.

– Halusin pohtia, mitä ihminen saa luonnosta ja mitä luonto meille merkitsee, Johanna Lumme kertoo.
  • Yllä video Taidekeskus Salmelan kesän avajaisista, jossa haastateltiin myös Johanna Lummetta.
Lapsena Johanna asui seitsemän vuotta Ranskassa. Hänen äitinsä oli töissä YK:ssa Genevessä. Äiti laittoi pienen tyttärensä taidekouluun.

– Suurin suosikkini oli jo silloin Claude Monet. Minua kiehtoi hänen maalaustensa suurpiirteisyys. Silti paikka on tunnistettava. Halusin kokeilla omalla tyylillä.

Tänä vuonna Lumme on Taidekeskus Salmelan kesän 2016 nuori taiteilija. Kaikki Lumpeen nuori taiteilija -näyttelyn teokset myytiin loppuun Taidekeskus Salmelan avajaisissa viime viikonloppuna.

– Olin hämmästynyt. Kun lähdimme ajamaan Helsinkiin avajaisten jälkeen, minulla oli tietynlainen tyhjyyden fiilis, kun on antanut kaikkensa.

Ilta-Sanomat vieraili näyttelyssä. Lummeaiheisia maalauksia katsellessa teki mieli huudahtaa: Mäntyharjun Monet!

Sinisävyisissä tauluissa on intensiivinen tunnelma, vaikka näennäisesti niissä on vain lumpeita vedessä. Yhdessä on laituri, joka kutsuu istumaan.

– Haluan, että ihminen kokee olevansa katsoja ja kokee voimakkaana oman läsnäolon. Halusin, että katsojalla tulee tunne, että haluan mennä tuonne laiturille.

– Luonto on minulle tärkein. Haluan teoksillani kertoa ympäristön muuttumisesta esimerkiksi ilmastomuutoksen kautta ja millaista elämä olisi ilman luontoa.

Keväällä 2015 Lumme asui kolme kuukautta Taidekeskus Salmelan taiteilijaresidenssissä Mäntyharjulla. Se oli ratkaiseva hetki.

– Paikan rauhallisuus ja eristäytyminen vaikuttivat minuun. Piti olla hiljaa, ja sain keskittyä maalaamiseen rauhassa. Aloin työstää luonto- ja eläinaiheista taulusarjaa.

Lapsuudessaan Ranskassa Johanna Lumme tunsi vahvasti olevansa suomalainen. Suomen kansallismaisemaan kuuluu vesi. Taideteoksissaan hän haluaa kuvata vettä ja kertoa Suomen järvistä ja vesistöistä.

– Ensin mietin, vinoillaanko minulle lummeaiheisista teoksista. Totta kai sukunimeni on vaikuttanut aiheeseen. Olen suhtautunut lumpeisiin aina, että se on mun nimi, mutta ei se ole syy, miksi olen maalannut niitä.

– Lumpeet ovat oikeasti kauniita vedessä. Niissä on jotain rauhoittavaa.

Johanna Lumme on WWF:n kummi.

Taidekeskus Salmelassa on parhaillaan myös toinen näyttely, kuvataidekilpailu, jossa on Johanna Lumpeen eläinaiheisia maalauksia. Osa myytyjen taulujen tuotosta lahjoitetaan WWF:lle.

– Toivoisin, että voisin lahjoittaa tulevaisuudessa kaikista näyttelysarjoistani osan luonnonsuojelulle.

Kuvataiteilijaksi ryhtyminen ei ollut itsestäänselvyys. Ylioppilaaksi tulon jälkeen Johanna Lumme opiskeli Helsingin yliopistossa maantiedettä puolitoista vuotta. Hän haaveili taiteilijan urasta, mutta mietti, miten pärjäisi.

– Jokin sisälläni huusi, että minun täytyy ryhtyä taiteilijaksi. Siirsin ne tärkeät ajatukset, jotka minulla oli maantieteessä, taiteeseen. Päätin, että taide on välineeni.

Kesäkuussa Johanna Lumme valmistui graafiseksi suunnittelijaksi Metropolia-ammattikorkeakoulusta Helsingissä.

3,5 vuotta sitten hän voitti Otavan kuvituskilpailun. Siitä lähtien hän on työskennellyt myös oppikirjojen kuvittajana.

Kokopäiväinen kuva­taiteilijan työ tuntuisi raskaalta.

– Taiteen tekeminen on rankkaa, ja siinä joutuu menemään syvälle omiin ajatuksiinsa. Välillä on päiviä, jolloin olen todella kriittinen omia töitäni kohtaan ja pohdin, tuleeko niistä mitään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

    5. 5

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    6. 6

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    7. 7

      Poliisin virka-aseissa havaittu virhetoiminto – yli 2000 asetta kerätään huoltoon

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Venäjä teki uusia linjauksia – ”pehmeä voima” otettiin osaksi ulkopolitiikkaa

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

    5. 5

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    6. Näytä lisää