Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Himoksella villinnyt Antti Tuisku IS:lle: ”Tuntui niin hienolta ja etuoikeutetulta”

Elämänsä vedossa oleva Antti Tuisku viettää riemukkaan vauhdikasta keskikesän juhlaa.
Antti Tuiskulla on meneillään kiireinen lauantai. Iltapäivällä syntisen seksikkään show’n Himoksen Juhannusfestivaalilla tarjoillut tähti jatkoi Jämsästä matkaansa Raumanmeren Juhannukseen.

Himoksen juhannuskeikka oli Tuiskulle toinen laatuaan, mutta ensimmäinen festivaalin päälavalla.

– Ennen keikkaa jännitin hulluna, että saapuuko paikalle väkeä ollenkaan aikaisesta aloitusajasta johtuen, Tuisku viestitti IS:lle matkalta Raumanmeren Juhannukseen.

Pelko oli turha. Kello 15.45 alkanut keikka aiheutti valtaisan yleisöryntäyksen.

– Se näky siinä lavalla löi mut ällikällä. Tuntui niin hienolta ja etuoikeutetulta, kun ihmiset tulivat katsomaan kaikkien näiden vuosien jälkeen niin sankoin joukoin.

Tuisku kertoo tunteneensa, että viimeisen vuoden aikana tehdyt keikat ”loppuunmyydyissä ja täpötäysissä paikoissa ovat olleet tavallista merkityksellisempiä”.

– Ollaan saatu kokea sellaista valtavaa, kollektiivista yhteenkuuluvuuden tunteen energiaa, missä yleisö on ollut valmis hyväksymään meidän kanssa kaikki sellaisina kuin ovat.

– Jokainen on saanut varmuutta kulkea omaa tietään ja toteuttaa omia unelmiaan muiden kuiskutteluista ja epäilyistä huolimatta. Se rakkaudentäyteinen energia välittyi tänään myös Himoksella.

Tuisku myös kertoo, että vaikka keikkatahti on kova ja hänen täytyy pitää omasta jaksamisestaan erityisen hyvää huolta, mies kokee olevansa tällä hetkellä elämänsä vedossa.

– Näiden keikkaputkien jälkeen lepopäiviä tarvitaan normaalia enemmän. Silti tuntuu siltä, etten ole koskaan nauttinut esiintymisestä niin paljon kuin nyt.

Kun Tuiskun juhannuspäivän toinenkin keikka on paketissa, koittaa vihdoin aika rentoutumiselle:

– Voi olla, että palkitsen itseni kotimatkalla muutamalla oluella ja heitän jalat kohti bussin kattoa! Ihan parasta juhannusta kaikille!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    3. 3

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    9. 9

      Tässä on Eurojackpotin oikea rivi – täyspotti nousee 23 miljoonaan euroon

    10. 10

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    3. 3

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. Näytä lisää