Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Pride-viikko näkyy televisiossa – Homous oli tulenarka asia 25 vuotta sitten

Tv-arvio
Nyt vietetään Helsinki Pride 2016 -viikkoa. Se näkyy myös tv-ohjelmistossa.
Elävä arkisto: Pride, tiistaina 28.6. Teema klo 21.50

Vastikään Helsinki tanssi Queen-yhtyeen kimaltelevan nykysolistin Adam Lambertin johdolla itsensä puolihurmioon. Nyt Pride-viikkoon osallistuu tuhatmäärin ihmisiä.

Teeman Pride-katsauksessa tavataan Yazka Love. Transsukupuoliselle Yazkalle 1980-luku ei ollut helppoa aikaa: kotoa pois potkittu nuori etsi itseään muun muassa alkoholin avulla. Hän koki olevansa poika, mutta oli pakotettu lesbouden muottiin. Vasta 90-luvulla hän tajusi, ettei edes ollut homoseksuaali.

Toinen osa ohjelmasta on Kielletty kaupunki (1991), keskusteluohjelma, jossa Hannu Tapani Klamin isännöimänä pureudutaan aiheeseen ”homoerotiikka”. Tai tarkoituksena on pureutua – tulenarka aihe lähinnä kirvoittaa kiivasta väittelyä siitä, onko homous valinta vai sairaus.

Mukana ovat sadomasokistista Kinky Clubia edustava Yazka, Setan sosiaalisihteeri ja teologian maisteri Ari Saukkonen, SMP:n kansanedustaja Hannu Suhonen ja apulaisprofessori, tutkija Martti Grönfors. Nahistelu alkaa heti, ja myös kadulla kuunteleva yleisö osallistuu.

Ohjelma on hulvaton. Röökiä palaa ja Suhonen huolehtii komedia-annista. Konservatiivinen Suhonen puolustaa intohimoisesti ”normaaliuden” käsitettä.

Vasta loppupuolella muistetaan ”rakkaus” ja se, että homoseksuaalisuutta on monenlaista. Keskustelu ei silti juuri etene sairausteeman ulkopuolelle. Vaikka suurin osa kinastelusta tuntuu nykyvalossa hassulta, on yhä esimerkiksi lainsäädännössä epäselvyyksiä siinä, mitä on tasa-arvoinen rakkaus ja perhe-elämä.

Muita Pride-viikon ohjelmatärppejä Teema-kanavalla

  • Our Gay Wedding -musikaali, ti 28.6. klo 21.00
  • Minä ja pikkusiskoni, ke 29.6. klo 21.00
  • Querelle, ke 29.6. klo 22.10
  • Kuulostanko homolta?, to 30.6. klo 21.00
  • Adelen elämä, pe 1.7. klo 21.00
  • Kyllä homotkin siivoaa, la 2.7. klo 22.35

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. 6

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    10. 10

      Vihannesten muovitarroja korvataan lasermerkinnällä – brittikauppa törmäsi erikoiseen ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    5. 5

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    6. Näytä lisää