Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Osallistujat luopuvat kaikesta brittien tv-ohjelmassa – täsmälleen samanlainen idea keksittiin Suomessa kolme vuotta sitten

uutuusohjelma
Brittien uutuusohjelma muistuttaa hätkähdyttävästi vuonna 2013 ilmestynyttä suomalaiselokuvaa.
Isossa-Britanniassa kuohuttaa uusi tosi-tv-ohjelma, johon osallistuvat luopuvat jokaisesta omistamastaan esineestä ennen ohjelman alkamista, mukaan lukien vaatteistaan. Tavarat suljetaan kolmen viikon ajaksi varastoon. Life Stripped Bare -ohjelma kyseenalaistaa kulutusyhteiskuntaa ja riippuvaisuuttamme materiaalista.

Brittilehti Mirrorin aiheesta kirjoittaman artikkelin mukaan keskiverto britti omistaa yli 1000 tavaraa ja tarkistaa puhelimensa yli 200 kertaa päivässä. Ohjelmassa on tarkoitus elää tavallista elämää ilman ensimmäistäkään tavaraa apunaan.

Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

Tehtävä voisi olla helpompi, jos osallistujat voisivat eristää itsensä elämään luolamieselämää asumattomille alueille. Tarkoitus on kuitenkin elää aivan tavallista elämää kaupunkiympäristössä, töitä tehden ja arkisia askareita puuhaillen. Onnistuuko se ilman ensimmäistäkään kulutustavaraa?

Osallistujat saavat ohjelmassa takaisin yhden tavaran kerrallaan. Tämä tarkoittaa sitä, että alkuasetelmassa osallistujat ovat ilkosen alasti kaikkien nähtävänä. Säännöt kieltävät tavaroiden lainaamisen ohjelman aikana. Kuvaukset kestävät kolme viikkoa.

Ohjelmaan ottavat osaa parikymppiset Tom, Andrew ja Georgia, joilla on aktiivinen sosiaalinen elämä kotikaupungissaan Cardiffissa Walesissa. Mukana ovat myös varakas valokuvaajapariskunta Jon ja Laura, molemmat 30-vuotiaita, sekä muotisuunnittelija Heidi, joka elää elämäänsä sosiaalisessa mediassa.

Täysin samanlainen idea jo toteutettu Suomessa

Yllättävää kyllä, Suomessa on toteutettu jo kolme vuotta sitten juoneltaan täsmälleen samantyyppinen filmatisointi. Petri Luukkaisen ohjaama ja itse tähdittämä Tavarataivas-elokuva kertoo 26-vuotiaasta Petristä, joka ei nauti tavarantäyteisestä elämästä ja aloittaa vuoden kestävän ”kokeen”.

Tutustu elokuvaan tästä linkistä!

Lue Ilta-Sanomien elokuva-arvio tästä linkistä!

Elokuvassa Petri sulkee joka ikisen tavaransa varastoon ja saa enintään yhden tavaran päivässä takaisin. Kokeen sääntöön kuuluu, että Petri ei saa ostaa mitään tavaroita vuoden aikana. Elokuva ilmestyi helmikuussa 2013.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    7. 7

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    8. 8

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    9. 9

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    10. 10

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää