Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Kommentti: Keikat kuin yö ja päivä – Paula Vesala otti massiivisen niskalenkin Mira Luodista Ruissalossa

ruisrock 2016
PMMP:stä tuttu voimakaksikko esiintyi lauantaina erikseen Ruisrockissa. Vastaanotot olivat varsin erilaiset.
Heidät totuttiin näkemään yli vuosikymmenen yhdessä. Missä tahansa kaksikko kohtasi yleisönsä, suosio oli lähes poikkeuksetta taattu.

Vuosina 2002-2013 toiminut pop rock -yhtye PMMP on käsite sekä suomalaisessa popmusiikissa että kotimaisella festarikentällä.

Kulttibändi on kuitenkin historiaa, ja sen jäsenet Mira Luoti ja Paula Vesala jatkavat tahoillaan sooloartisteina.

Kumpikin esiintyi lauantaina Ruisrockissa - missä todellakin nähtiin Paulan ja Miran molemmat puolet.

Ja ne olivat varsin erilaiset.
  • Vesalan Ruisrock-haastattelu ISTV:ssä:

Yhden keikkapäivän perusteella ei saa eikä pidäkään tehdä liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, mutta jonkinlaista osviittaa Ruissalon helteinen lauantai antoi sen suhteen, mihin suuntaan kaksikon soolourat ovat kulkemassa.

Oikeastaan jotain pystyi päättelemään jo pelkkää festariohjelmaa vilkaisemalla: ensiksi esiintynyt Luoti oli lätkäisty teltan suojiin Ruisrockin uusimmalle mutta myös selvästi pienimmälle Merilavalle. Keikan ajankohdaksi oli merkitty kello 16.

Vesala sen sijaan oli sijoitettu koko festivaalin legendaarisimmalle ja aurinkoisimmalle Rantalavalle. Ajankohta ei olisi voinut olla juuri parempi: kello 20.15.

Kertoiko se sitten artistien arvostuksesta, suosiosta vai mistä, mutta Luodin oli noustava lauteille jo silloin, kun festaripäivä oli vasta kunnolla käynnistymässä ja suuri osa 35 000 lippunsa ostaneesta oli vasta matkalla Ruissaloon.

Se ei voinut olla näkymättä keikassa, joka oli kuitenkin esityksenä erinomaisen energinen ja - noh, miraluotimaisen räväkkä.

Homma ei nimittäin todellakaan jäänyt Luodista kiinni. Huippukuntoinen artisti hyppi, pomppi, seisoi päällään ja intoutui jopa jonkinlaisiin notkeisiin joogavenytyksiin.

Luoti myös liekitti yleisöä hyväntuulisilla välispiikeillään:

– Kyllä mä tiedän nuoruudesta, tiedän tasan tarkkaan. Se on ihana asia. Se on tosi vapauttavaa, hän sanoi ja antoi katseensa kiertää teltan pimeydessä.

Luoti intoutui jopa laulattamaan yhteislaulun vuosia täyttäneelle äidilleen.

– Tähän väliin täytyy lähettää terveisiä äidille, se täyttää 59! Lauletaanks paljon onnea vaan mun äidille? Ei oo niin kiire!

Kiire ei ollut, ja jengi lauloi. Mutta jengiä ei vain ollut kovin paljon, eikä tunnelma onnistunut muutoinkaan kuumentamaan jo ennestään hehkunutta telttakangasta.

Johtuiko se sitten hittibiisien puutteesta (yrityksen puutteesta ei taatusti) vai mistä, mutta Ruisrockia vuosimallia 2016 ei tulla muistamaan Mira Luodin soolosetistä.

Sen sijaan Paula Vesalasta saatetaan muistaakin. Rantalavan eteen valui jo kauan ennen kello iltakahdeksaa valtava määrä väkeä, eikä ihmisvirta osoittanut hyytymisenmerkkejä myöskään keikan alettua. Päinvastoin, väenpaljous oli valtaisa.

Siitä huolimatta lähes kaikki paikalla olleet tuntuivat osaavan Vesalan biisien sanat ulkoa. Rantahietikolle muodostui lukemattomia bileryppäitä, kun ikionnellinen, täydellisessä ilta-auringossa kylpeneet kesän lapset nauttivat ystävineen täysin siemauksin kuulemastaan ja kokemastaan.

Ja kuin pisteenä iin päälle niemen takaa lipui ruotsinlaiva, jonka myös palvottu artisti noteerasi.

– Jes! Ei oo todellista! Tätä tunnelmaa droppaa mikään - kattokaa tonne! Vesala huusi ja osoitti laivaa.

Huudahdus toimi myös oivana aasinsiltana Älä droppaa mun tunnelmaa -kesähitille. Sille yhdestä monista, jonka sanat kaikki osasivat ulkoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Suora lähetys juuri nyt: Donald Trumpin virkaanastujaisbileet käynnissä Washingtonissa

    7. 7

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    8. 8

      Exä haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Monte Carlon MM-rallissa dramaattinen aloitus: Katsoja loukkaantui WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    4. 4

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää