Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

52-vuotias perheenäiti on käyttänyt lähes 100 000 euroa kauneusleikkauksiin – haluaa näyttää Jessica Rabbitilta: ”En deittaile yli 35-vuotiaita”

Leikkaukset
Liverpoolilainen Bee Cameron myöntää olevansa koukussa kauneusleikkauksiin.
Brittiläinen kahden lapsen äiti Bee Cameron, 52, on käyttänyt kauneusleikkauksiin jo 85 000 puntaa eli yli 99 000 euroa, uutisoi Daily Mail.

Cameron haluaa tiettävästi näyttää 30-vuotiaalta 50-vuotiaan sijaan. Tähän päästäkseen hän on käynyt muun muassa rasvaimussa, kolmessa rintaleikkauksessa, luomileikkauksessa sekä leikkauksessa, jonka tarkoituksena on kaventaa reisiä.

Cameronilla on leikkauksista kertyneitä velkoja jo yli 6000 puntaa eli noin 7000 euroa, mutta hänellä ei ole aikomustakaan lopettaa harrastustaan.

– Leikkaukset nostavat itsetuntoani ja usein niinkin nuoret kuin 18-vuotiaat tulevat juttelemaan minulle. Se on imartelevaa, eikä kukaan usko minua kun kerron, kuinka vanha olen oikeasti, hän sanoo Daily Mailille.

– Nykyään en deittaile yli 35-vuotiaita, ja minulla on uskomaton seksielämä sen ansiosta. Odotan tulevia leikkauksiani samoin kuin joku odottaa treffejä.

Cameron kuvailee pitävänsä kehoaan muuttuvana taideteoksena.

– En satuta ketään ja pidän voimaannuttavana ajatusta siitä, että voin muuttua ja hallita ulkonäköäni.

Cameron sanoo olleensa hyvin tylsä 20–40-vuotiaana, ennen kuin päätti haluavansa uuden vartalon uuden tyylin ja olla jälleen kuin 30-vuotias.

– Ihmiset sanovat, että olen käyttänyt plastiikkakirurgiaa luodakseni vartalon, joka osoittaa, että 50 on uusi 30. Olin myös osittain inspiroitunut Jessica Rabbitin seksikkyydestä – pyrin siihen 50-luvun seksikkyyteen, hän kertoo viitaten piirroshahmoon, joka viehkeili Kuka viritti ansan, Roger Rabbit -elokuvassa.

Ota kantaa

Näyttääkö Bee Cameron Jessica Rabbitilta?

Ei 91% Kyllä 9%
Ääniä yhteensä 13525

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    4. 4

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    8. 8

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    4. 4

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. Näytä lisää