Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Viihdevaikuttaja muistelee edesmennyttä Miisaa: ”Hirvittävän herttainen ja positiivinen persoona”

miisa 1970-2016
Uutinen Miisa Päällysaho-Mustosen poismenosta iski kovaa viihdealan viestintäosaaja Wille Wileniukseen.
– Oli tosi yllättävää ja järkyttävää lukea, että hän on kuollut. Kun sellaisen tiedon saa lukea sosiaalisesta mediasta, niin ihan sydämestä ottaa, Wille Wilenius sanoo IS:lle.

Miisa Päällysaho-Mustonen nukkui pois 7. heinäkuuta. Hän oli kuollessaan 46-vuotias.

Wilenius, 53, on toiminut taustapiruna monen artistin ja julkisuuden henkilön uran luomisessa sekä osin kansainvälistymisessäkin. Hän tutustui Miisaan jo 1990-luvun alkuhämärissä tuolloin suosionsa huipulla olleen eurodance-artistin keikoilla.

– En kuitenkaan liittynyt hänen artistiuraansa millään lavalla, Wilenius korostaa.

– Vuosia myöhemmin tapasimme sitten uudelleen meikkaus- ja stailausmaailmassa.

Päällysaho-Mustonen työskenteli laulajanuransa jälkeen meikkitaiteilijana. Hän toimi maskeeraajana muun muassa monissa kansikuvauksissa.

– Muistan eräänkin tilanteen, kun meikattava ei ollut parhaalla mahdollisella päällä. Mutta Miisa sai hänet hymyilemään. Miisalla oli kyky saada kaikki hyvälle tuulelle.

– Hän oli myös äärettömän luova ja tosi taitava keksimään uusia ideoita. Hän oli taiteellinen ihminen, siihen kiinnitin huomiota.

Wilenius arvelee, että Miisan oma artistitausta vaikutti positiivisella tavalla hänen työskentelyynsä erilaisten artistien ja muiden viihdealan henkilöiden kanssa.

– Se auttoi varmaan häntä ymmärtämään nousevia artisteja, kun oli aikoinaan itse kokenut sen intensiivisen matkan. Miisa puhui aina kannustavasti ja osasi nähdä asioissa artistin näkökulman.

Ennen kaikkea Wilenius muistaa Miisan sydämellisenä persoonana.

– Hänestä jäi mieleen kuva hirveän herttaisena ja mielettömän positiivisena ihmisenä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Poliisi ohjaa kulkueet samaan puistoon – mielenosoittajien äärilaidat kohtaavat Kaisaniemessä

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    6. 6

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    7. 7

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Poliisi ohjaa kulkueet samaan puistoon – mielenosoittajien äärilaidat kohtaavat Kaisaniemessä

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    6. Näytä lisää