Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

1980-luvun seksipommi löysi uuden rakkauden! Samantha Foxilla suhde norjalaisnaisen kanssa

samantha fox
Samantha Fox on löytänyt rinnalleen uuden rakkaan, kertoo norjalaislehti Dagbladet.
1980-luvun discotähti ja palvottu povipommi Samantha Fox on löytänyt uuden onnen. Dagbladetin mukaan huhtikuussa 50 vuotta täyttäneen Foxin uusi rakas on Linda Birgitte Olsen -niminen norjalaisnainen.

Dagbladet tavoitti Olsenin, joka vahvisti suhteen, muttei halunnut kommentoida asiaa sen enempää.

– Voimme vahvistaa, että neiti Fox deittailee tällä hetkellä norjalaisnaista, Foxin agentti Howard viestitti Dagbladetille sähköpostitse.

Agentti kuitenkin kiisti Dagbladetille, että Fox olisi muuttamassa Olsenin kotipaikkakunnalle, Oslonvuonon itäpuolen saaristossa sijaitsevaan Hvaleriin.

Myös Norjan suurimpiin lehtiin lukeutuva VG kertoo saaneensa vahvistuksen, että Olsenilla ja Foxilla on suhde.

1980-luvun disvohitillään Touch Me pankin räjäyttänyt Fox oli vuosikymmenen kenties palvotuin seksipommi. Hänen suosionsa kantoi myös seuraaville vuosikymmenille, mutta rakkaus ei niinkään.

Ahkerasti miehiä vaihtanut Fox yhdistettiin aikoinaan romanttisessa mielessä muun muassa rock-yhtye Kissin Paul Stanleyyn sekä kuuluisaan espanjalaiseen härkätaistelijaan. Australialainen rikollinen Paul Foster jopa kosi Foxia saaden tähdeltä vain rukkaset.

2000-luvulla jysähti uutispommi, joka särki miljoonien miesten sydämet: Fox paljasti parisuhteensa naisen kanssa. Kyseessä oli hänen entinen managerinsa Chris Bonacci, jonka kanssa suhde ei kuitenkaan kestänyt.

Sittemmin Fox löysi uuden onnen naismanagerinsa Myra Strattonin kanssa. Pari ehti olla yhdessä 16 vuotta, kunnes Stratton menehtyi viime elokuussa syöpään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    2. 2

      Kuvat: 18-vuotias menetti autonsa hallinnan ja aiheutti rajun nokkakolarin – 2-vuotias lapsi joutui sairaalaan

    3. 3

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    4. 4

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    8. 8

      Oscar-hulina oli liikaa uimapukumalli Chrissy Teigenille – nukahti kesken gaalan: Kuvat uinuvasta kaunottaresta leviävät somessa

    9. 9

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    10. 10

      Ovatko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    2. 2

      Kuvat: 18-vuotias menetti autonsa hallinnan ja aiheutti rajun nokkakolarin – 2-vuotias lapsi joutui sairaalaan

    3. 3

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    4. 4

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. Näytä lisää