Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Paula Vesalalle arvostettu Juha Vainio -palkinto: ”Monipuolinen laululyyrikko ja musiikin tekijä”

PALKINTO
Vuosittain jaettava Juha Vainio -palkinto on myönnetty tänä vuonna Paula Vesalalle.
Laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä Paula Vesala, 34, sai tänään suuren huomionosoituksen, kun hänelle luovutettiin Kotkan Meripäivillä Juha Vainio -palkinto.

6000 euron arvoinen tunnustus annettiin hänelle työstään monipuolisena laululyyrikkona ja musiikintekijänä, jonka teksteihinsä mahtuu laaja kirjo elämää, tunnelmia ja ihmiskohtaloita.

Juha Vainion Rahaston palkintoraadin mukaan Vesala on yhtälailla tuonelan lauttojen vakiovieras kuin nuoruuden juovuttavien vuorokausien tarkkasilmäinen tallentaja.

– Vesala osaa katsoa elämää eri sukupolvien ja erilaisten kertojien silmin. Esimerkiksi hellyyden ja kosketuksen puutetta hän on kuvaillut Hiljaisissa vuosissa, jossa kertoja menettää miehensä sodalle, ja Pariterapiassa, jossa kumppanista imee mehut ja halut 2000-luvun uuvuttava suorittaminen, tiedotteessa sanotaan.

Paula Vesala tuli tunnetuksi PMMP-yhtyeen kautta, jonka solisti hän toimi yhdessä Mira Luodin kanssa. Vesalan sanoitukset olivatkin keskeinen osa yhtyeen menestystarinaa. Bändi soitti viimeisen keikkansa vuonna 2013. Palkintoraati arvioi, että kymmenen vuotta kestänyt ja noin 70 kappaletta tuottanut ura tullaan muistamaan lauluista ja teksteistä, joista moni kuulija löysi itsensä, kysymyksensä ja kipuilunsa.

Vesala lähti soolouralle ja julkaisi ensimmäisen albuminsa kesäkuussa. Naisen sooloura on vasta alussa, mutta hänen irtiottonsa menestysyhtyeestä ja toimivista hitin kaavoista todistaa palkintoraadin mukaan halusta etsiä uutta ja kehittää ilmaisua edelleen.

– Vesalan tapa tehdä musiikkia on muuttunut yhä omavaraisemmaksi, mutta hän on säilyttänyt hittivainunsa. Soololevyn ensimmäistä singleä Tequilaa on kuunneltu netin musiikkipalveluissa jo enemmän kuin PMMP:n suurimpia hittejä, tiedotteessa kerrotaan.

– Uutuuslevyllään Vesala laulaa syntyneensä siellä, missä tytöt ei soita kitaraa. Aika harva tyttö myöskään sanoitti siinä Suomessa, johon Vesala syntyi vuonna 1981.

Vesala on tehnyt laulunsanoja myös muille artisteille ja hän on kunnostautunut myös musikaalien kääntäjänä.

Juha Vainio -palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990 ja tänä vuonna se jaettiin jo 26. kerran. Ensimmäisen kerran palkinto meni naiselle vuonna 2002 ja palkittujen joukkoon mahtuu vain neljä naista ennen Vesalaa.

Palkintoraatiin kuuluvat Juha Vainion säätiön hallituksen jäsenet Ilkka Vainio, Maija Vilkkumaa, Heikki Salo, Heimo Hatakka, Semi Lommi, Pasi Hirvonen, Risto Nikula ja Antti Karjalainen. He haluavat ojentaa palkinnon Vesalalle kiitokseksi siitä, että hänen tekstinsä nostavat rimaa ja avaavat uusia ikkunoita suomalaisessa laululyriikassa.

– Siitä hyötyvät tasapuolisesti niin miehet kuin naiset, niin laulujen kuulijat kuin niiden tekijätkin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    5. 5

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    6. 6

      Litrahinnoissa huima ero – mikä SM-liigaseura myy halvinta olutta?

    7. 7

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    8. 8

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    9. 9

      Autotuojien toimitusjohtaja tiukkana: LVM ei päätä tieliikenteen veroista!

    10. 10

      Sekava entinen oppilas tunkeutui opettajanhuoneeseen Salossa – ”Selvästi jonkinlainen hätähuuto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    5. 5

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    6. Näytä lisää