Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

IS tapasi Jouko Turkan 2013: Vetäytyi Pirkkalaan tutkimaan kiviä ja näki niissä tuttuja naamoja

Teatterilegenda Jouko Turkka on kuollut. Turkka antoi muutama vuosi sitten IS:lle laajan henkilöhaastattelun, jossa hän pohti, jääkö hänen urastaan mitään jälkeä.
Juttu julkaistu Ilta-Sanomien viikonvaihdeliitteessä 27.07.2013.

Jouko Turkka ei halua puhua itsestään.

– Ei siinä ole mitään järkeä tehdä minusta. Katsokaa, mitä minä olen pystynyt vetämään esiin täältä!

Lähihistorian puhutuin teatterintekijä seisoo pihallaan sinisessä villapaidassa ja mustissa boksereissa, villasukat pilkottavat kenkien suusta. Kotitalon piha on täynnä kiviä. Nämä kivet kiinnostavat Turkkaa nykyään enemmän kuin mikään muu.

– Odottakaas, kun näytän teille.

Turkka kuljettaa meitä ympäri suurta pihaansa. Se näyttää juuri siltä, mitä se on: kaivaustyömaalta. Keskellä pihaa on kottikärryt ja puunoksasta roikkuu punavartinen viikate.


71-vuotias Turkka viettää kesäpäiviään entisessä lapsuudenkodissaan Pirkkalassa ja tutkii kiviä, jotka ovat hänestä aivan uskomattomia. Hän näkee kivissä leijonia, simpansseja, gorilloja, vaippapaviaaneja, marakatteja ja ihmisiä.

Ensi näkemältä kuvioita on vaikea huomata. Museovirastostakin on ilmoitettu, että kivet ovat jääkauden muovaamia. Turkka on silti varma, että kivet ovat ihmisten tekemiä veistoksia vuosituhansien takaa. Siksi niitä kutsutaan veistoksiksi myös tässä jutussa.

– Tässä on huulet, Turkka sanoo ja osoittaa kallion kylkeä, johon muodostuu ylähuulen kaaren näköinen vajaan metrin levyinen kuvio.

On tiistai. Ehdotin, että tapaisimme jo maanantaina, mutta Turkka ei suostunut.

– Maanantaina ihmiset eivät ole hyviä, Turkka totesi puhelimessa ykskantaan.

Mitä siihen olisi voinut sanoa.

Jouko Turkalle ei ole helppo sanoa vastaan. Entisellä Teatterikorkeakoulun näyttelijän- ja ohjaajantyön professorilla ja rehtorilla on maine. Hän tekee kuten tahtoo.

Turkan kotona on hämärää. Keittiön pöydällä on kananmunia ja Lidlin virvoitusjuomaa. Komerossa on vielä vanhat jauhopurnukat tallella. Ne ovat Turkan lapsuudesta. Tekstit ovat ruotsiksi, sillä Turkka on kaksikielisestä perheestä.

– Jostain syystä kaverit vieroksuivat ruotsinkielisyyttä. Sain aika hyvin kokea sen, olin täysin yksin - mutta vanhemmat ihmiset tykkäsivät minusta. He katselivat, että mitähän tuosta pojasta tulee.

Turkka sanoo, että hänestä tuli teatteriohjaaja, koska se oli miehekästä.

Siitä sai itsevarmuuden.


Myöhemmin Turkasta tuli myös kirjailija. Hän oli Finlandia-ehdokkaana 1994 teoksellaan Häpeä.

– Siinä kerron ihan kaiken, Turkka sanoo.

Palkintoa ei herunut - palkinnonsaajan valinnut Tellervo Koivisto ei pitänyt Turkan naiskuvasta.

Turkalla puolestaan ei ole mitään Koivistoa vastaan. Hän jopa näkee Koiviston kasvot yhdessä veistoksistaan.

– Sen kulmat ovat aivan kuin hänellä. Ne ovat samanlaiset kuin ranskalaisilla naisilla.

Koiviston näköinen veistos on huoneessa, joka on aivan täynnä veistoksia. Niiden lomassa on pinoittain valokuvia, joissa on - mitä muutakaan kuin veistoksia.

Nurkassa näyttää nököttävän televisio, mutta se onkin vain näyttö.

Turkka sanoo, ettei pysty katsomaan televisiota, kuuntelemaan radiota eikä lukemaan lehtiä.

Muuten en tekisi mitään muuta, hän nauraa.

Turkka käskee istumaan ikkunan eteen, jotta valo osuu veistoksiin.

– Tänne Pirkkalaan on jäänyt vahingossa ainutlaatuinen pala Australiaa ja Afrikkaa, Turkka sanoo.


Hän ottaa nyrkin kokoisen kiven käteensä.

– Tämä on leijona ja sen toisessa päässä simpanssi.

Turkka johdattaa talonsa yläkertaan, jossa on kaksi makuuhuonetta. Aulassa roikkuu musta, kulunut hattu, joka muistuttaa etäisesti tohtorinhattua.

Toinen huoneista on täynnä valoa, ja sänky on siististi pedattu. Toisen seinällä on pieni kuva alastomasta naisesta. Lakanat ovat mytyssä. Pöydällä on limonadipullo, josta Turkka ottaa huikan. Tässä huoneessa hän sanoo nukkuvansa naisten kanssa, mutta ei kovin usein.

– Minä olen sillä tavalla erikoinen, että en tarvitse ihmisiä. Jos tarvitsen, niin sitten joku tulee käymään. Minä tykkään ihmisistä, mutta en sillä tavalla heitä tarvitse.

Samanlainen Turkka kertoo olleensa jo silloin, kun työskenteli teatterimaailmassa.

– Teatteri... Niin, mitä hemmettiä se teatteri oikein on? Minä olin luontaisesti erillään.

Teatteri on hänen mielestään nykyään melkein mennyttä.

– Tiedän, että kunnon ihmisiä on hyvin vähän, teatterissa ja kaikessa taiteessa. He tekevät jotain aivan muuta, mitä he tahtoisivat ja heillä ei ole mahdollisuutta. He eivät ota lapiota käteen. Heidän pitäisi tehdä kymmenen vuotta jotain muuta.

Tässä asiassa Jouko Turkka on ankara, on aina ollut. Hän ei anna armoa myöskään itselleen.


– Kaikessa olen ollut liian paha. Paljon olen tehnyt pahaa, Jouko Turkka sanoo.

Hän pohtii, ovatko hänen entiset opiskelijansa vihaisia hänelle.

– Eivät he kai ole vihaisia. Ne, jotka ovat hyviä, eivät he ole. Siellä on sellaisia, joista minä oikein syvästi pidän, Turkka pohtii lapsuudenkotinsa rappusilla.

Hetkeksi Pirkkalasta muihin maisemiin. Pyörän satulasta tavoitettu Mari Rantasila ei ole vihainen.

– En mitenkään halua mitätöidä niiden ihmisten kokemuksia, joille Turkan opetus ei sopinut, mutta minulle oli helppoa hyväksyä Turkan säännöt. Itse ajattelin niin, että olen nyt 20 eikä minulla ole vielä hirveästi annettavaa Suomen teatteritaiteelle, ennemminkin opittavaa. Olen iloinen, että kävin kouluni silloin kuin kävin.

Rantasila pääsi Teatterikorkeakouluun kolmannella yrittämällä. Se oli ensimmäinen vuosi, kun Turkka johti pääsykoeraatia. Jossain vaiheessa pääsykoetta Turkka sanoi Rantasilalle: Hymyile sinä vaan, niin hyvin menee.

– Aluksi vähän ihmettelin, mutta jälkeenpäin olen tajunnut, että aika monet kiinnittävät huomiota hymyyni ja kokevat, että se on positiivinen, minua määrittävä asia. Aina puhutaan, että Turkka näki ihmisissä asioita, ja minusta tuntuu, että hän näki aika nopeasti sen, mikä minussa oli omaa ja valloittavaa.

Rantasila arvostaa sitä, miten Turkka opetti suhtautumaan näyttelemiseen.

Hän opetti, että taiteilijuus ei ole hienompaa eikä parempaa kuin mikään muukaan. Yleisön edessä pitää aina tehdä parhaansa.

Turkan talon takana on pelto, johon laskeutuu usein valkeiden lintujen parvi.

– Ei joutsen... Mikä se on, valkoinen lintu? Turkka kysyy.

Kurki? Hanhi?

Hanhi! Turkka ilahtuu.

Toisella puolella vainiota on myös mahtavia joutsenia ja hurjia kurkia, Turkka sanoo hieman haparoiden.

Sanojen löytäminen on tullut Turkalle vaikeammaksi. Muisti pelaa kyllä, mutta välillä sanoja joutuu hakemaan tovin. Turkka kertoo, että on mahdollista, ettei hän enää jossain vaiheessa pysty puhumaan ja kirjoittamaan.

– Voi olla, että tulee parempi käänne. Kaksi vuotta minulta on otettu pois sanoja, puhetta.

Pelottaako se?

– Minä en ole mikään pelkuri, Turkka sanoo.


Hän viskaa vettä kallion päälle, jonka kuvioita haluaa esitellä. Siellä on tuttava Turkan oman elämän varrelta.

– Tässä on erikoinen, se on Väinö Linna! Hän makasi aina sohvalla, olen ollut hänen kanssaan. En paljon, mutta kuitenkin.

Tuntemattoman sotilaan Turkka on ohjannut kahdesti. Parhaana työnään hän pitää kuitenkin ensimmäistä kirjaansa

Aiheita, josta hän sai J. H. Erkon palkinnon. Ei hän tosin sitäkään enää lukisi. Turkalla ei ole kirjojaan edes omassa hyllyssään.

– Kun kirja tuli painosta ja luin sen olin että voi hemmetti, tämä on aivan paskaa. Sitten en katsonutkaan niitä pariin vuoteen. Kirjastossakin käännän pääni aina pois omien kirjojeni kohdalla.

Yhden asian Turkka haluaa vielä esitellä. Hän noutaa sisältä mustan, lukittavan salkun. Siellä on pari aseen hallussapitolupaa, Turkan ajokortti sekä Turkan kaikkein tärkeimmät veistokset.

Yhdessä niistä on kameli.

– Ihme! Täällä Pirkkalassa on vielä kamelikin. Ja katos tätä. Toisella puolella on leijona ja toisella simpanssi. Ja tässä on punapersepaviaani, Turkka sanoo käännellen kiviä käsissään.

– Katso mikä huumorintaju - näillä meidän ensimmäisillä ihmisillä! Kohta tulee sellainen kohta, missä on Suosalo.


Suosalo, Martti Suosalo vastaa puhelimeen. Hänellä on hieman kiire junaan, mutta hän ehtii silti vastata pariin kysymykseen entisestä opettajastaan Teatterikorkeakoulussa.

– En osannut ottaa hänen puheistaan itseeni. Hän oli rehellinen ja suorasanainen opettaja. Hän antoi ymmärtää, että neljä vuotta harjoitellaan nyt näin, ja otti siitä vastuun.

Suosalo kertoo, että monesti harjoitusperiodit olivat sellaisia, että ensimmäiset kaksi viikkoa Turkka vain puhui, aina neljä tuntia putkeen.

Hän kertoi anekdootteja, miten toiset taiteilijat havainnoivat ja miten hän itse havainnoi. Näyttelijänä en olisi tällainen, ellei opettajanani olisi ollut Jouko Turkka.

Suosalo kertoo, että Turkan puheet pyörivät hänellä päässä edelleen. Osan hän on ymmärtänyt vasta hiljattain.

– Turkka näki ihmisissä sellaisia asioita, joita muut eivät nähneet. Tämä erottaa tavallisen ihmisen taiteilijasta.

Sellainen Turkka on yhä. Hän näkee veistoksissaan asioita, joita muiden on vaikea huomata. Ei voi kuin hämmästellä, miten Turkan käsissä jokaisesta kivestä löytyy joku eläin tai ihminen. Turkan opastuksella hänen takapihallaan aukeaa kokonaan uusi maailma.

Sitä Turkka on miettinyt, että jääkö hänen teatteriurastaan mitään jälkeä.

– Kyllä teatterissa on paljon sellaista, mikä on minulta tullut - mutta ei niistä jää mitään.

Kai niistä jotain jää?

– Jos jää, niin jää, Turkka tokaisee.


Sitten hän on taas veistostensa kimpussa.

– Minä tiedän niin paljon enemmän koko ajan. Käsittämättömällä tavalla olen löytämässä vielä uutta.

Suomalaisen teatterin kivijalka jää vilkuttamaan kaksin käsin tunnistettavana ja yllättävän samannäköisenä kuin 40 vuotta sitten.

Silloin hän totesi Mirja Pyykön haastattelussa:

"Minusta tuntuu, että asiat ovat olemassa - ne täytyy vain keksiä."

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Top 20: Kansanedustajat, jotka olivat useimmin poissa eduskunnan täysistunnoista

    7. 7

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    8. 8

      Valmentaja hämmästelee Patrik Laineen tekoja – ”Minusta tulee fani”

    9. 9

      Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

    10. 10

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. Näytä lisää