Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Suvi Pitkänen odottaa toista lastaan: ”Ei meillä mitään ehkäisyä ollut käytössä”

Raskaus
Tosi-tv-kaunotar vahvistaa raskauden Ilta-Sanomille.
Useista tosi-tv-ohjelmista tuttu Suvi Pitkänen vahvistaa Ilta-Sanomille odottavansa toista lastaan. Pitkänen kertoo olevansa vuodenvaihteen jälkeen tulevasta perheenlisäyksestä innoissaan.

– Erittäin positiiviset ja iloiset tunnelmat, hän hehkuttaa Ilta-Sanomille.

Raskaus oli Pitkäselle ja tämän Marko-miehelle iloinen yllätys. Reilun vuoden seurustellut pariskunta ei osannut odottaa perheenlisäystä, vaikka sitä salaa toivoivatkin. Lääkärit olivat kertoneet viimeisen vuoden aikana pahoinkin sairastelleelle Pitkäselle, ettei tämä tällä hetkellä voisi saada ollenkaan lapsia.

– Ei meillä mitään ehkäisyä ollut käytössä, kun oltiin sanottu, että ei ole mahdollista tulla raskaaksi nyt, hän selittää.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Markolle tuleva lapsi on ensimmäinen ja tuleva isä on Pitkäsen mukaan todella onnellinen. Pitkänen kertoo raskauden sujuneen hyvin, vaikka hän onkin ollut erittäin huonovointinen.

– Tämä raskaus on ollut todella erilainen kuin edellinen. On ollut ajoittain aika rankkaa, kun olen ollut tosi väsynyt ja pahoinvoiva.

Neljännellä kuulla raskaana oleva tosi-tv-tähti on pohtinut voisivatko terveysongelmat vaikuttaa raskausajan kovaan pahoinvointiin. Lähipiiri on kuitenkin ehdottanut toista selitystä.

– Kaikki sanoo, ja itsekin uskon, että sen täytyy olla poika. Pieni testosteronihirmu pyörii sisälläni ja siksi voin niin huonosti, Pitkänen nauraa.

Pariskunta saa kuukauden kuluttua tietää, onko tulossa tyttö vai poika.

Vaikka raskaus tuli Pitkäselle yllätyksenä, on hänen mukaansa nyt lähes täydellinen aika toiselle lapselle.

– Erittäin hyvin tähän elämäntilanteeseen istuu tämä toinen lapsi. Olen äitinä vielä aika nuori, kun lapsi syntyy olen juuri vasta täyttänyt kolmekymmentä ja siinä on energiaa keskittyä perheeseen ja myöhemmin myös uraan.

Pitkäsen esikoistytär Safina syntyi vuonna 2013. Tämän laskettu aika oli täsmälleen sama kuin tulevan lapsen, 3. helmikuuta.

– Safina on neljä, kun lapsi syntyy ja niistä tulee kavereita keskenään vielä tulevaisuudessa. Ei tule liian isoa ikäeroa. Olisi ikävää, jos toinen olisi 14-vuotias ja sitten alkaisi vaipparalli alusta.

Tuleva isosisko on Pitkäsen mukaan innoissaan pikkusisaruksesta.

– Hän taputtelee vatsaani ja sanoo, että ”äitillä on iso maha, koska siellä on pieni vauva”, Pitkänen nauraa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Pitkänen toivoo saavansa selvyyttä häntä pitkään vaivanneisiin terveysongelmiin mahdollisimman pian.

Päänsärkyjen ja väsymyksen takia lääkäriin hakeutuneella Pitkäsellä epäiltiin aluksi erilaisia kasvaimia tai kilpirauhasen toimintahäiriöitä. Ne on kuitenkin suljettu nyt pois ja tutkimuksia jatketaan syksyllä geenitasolla. Tarkoituksena on vahvistaa, onko hänellä geenivirhe, josta sairastelu johtuisi.

– Kehoni ei tuota sillä oikealla tavalla tiettyjä hormoneja. Hirveän monimutkainen sairaus se on, mutta onneksi ei kuolemanvakava.

Pitkänen kertoo, että lopullisen diagnoosin saaminen ja lääkityksen löytyminen saattaa kestää useitakin vuosia. Toistaiseksi hän aikoo kuitenkin keskittyä odotusaikaansa ja tulevaan lapseen.

Suvi Pitkäsen raskaudesta ensimmäisenä uutisoi Seiska.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    6. 6

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    7. 7

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    10. 10

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    6. Näytä lisää