Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

LeAnn Rimes, 33, esiintyi kaksi iltaa putkeen napaan asti auki olevassa bodyssa – rintaliivit jäivät kotiin

upea asu
Laulaja LeAnn Rimes esiintyi erittäin avonaisessa bodypuvussa Lontoossa viime viikonloppuna.
Suosittu countrylaulaja LeAnn Rimes, 33, esiintyi viime viikonloppuna kahtena peräkkäisenä iltana Lontoossa. Laulaja julkaisi kesäkuun lopussa uuden singlen, jonka tiimoilla hän myös keikkailee tänä kesänä. Uusi albumi Remnants julkaistaan lokakuussa.

Fanien huomion kiinnittyi viikonloppuna LeAnn Rimesin paljastavaan esiintymisasuun. Rimes oli pukeutunut piukkaan mustaan bodyyn, jonka kaula-aukko ulottui melkein napaan asti.

Brittilehti Daily Mail kertookin sivuillaan näyttävästi, että Rimes rakastui asuun lauantai-iltana niin kovasti, että halusi kierrättää sen ja käytti samaa asua uudelleen sunnuntai-iltana. Rimes oli pukenut bodyn alaosaksi leveälahkeiset valkoiset housut.

Lehden mukaan Rimes veti lauantai-illan keikan itsevarmasti, rentoutuneena ja hyväntuulisena. Hän piti useita välispiikkejä yleisölleen ja vitsaili kappaleiden välissä.

Laulajalla oli upean esiintymisasun lisäksi kevyt ja päivettynyt meikki. Vaaleat hiukset laskeutuivat suoristettuina hänen hartioilleen.

LeAnn Rimes nousi kansan tietoisuuteen Coyote Ugly -elokuvan tunnuskappaleella Can’t Fight The Moonlight (2002). Hän on sen jälkeen tehnyt mittavan uran laulajana ja myynyt miljoonia albumeita.

Rimes on naimisissa näyttelijä Eddie Cibrianin, 43, kanssa. Pari avioitui vuonna 2011. Cibrianilla on edellisestä liitostaan kaksi poikaa, joille Rimes on äitipuoli. Daily Mailin mukaan Rimes on myöntänyt ”harjoittelevansa paljon” lapsen tekemistä aviomiehensä kanssa. Ainakaan vielä pariskunta ei ole kertonut yhteisistä lapsiaikeista sen tarkemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    2. 2

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tulipalon uhreista - suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    6. 6

      Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä – kolme lasta ja nainen löytyivät kuolleina palaneesta asunnosta

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Yhdessä jatkanut Ensitreffit alttarilla -pari avoimena MTV:lle suhteensa hankaluuksista: ”Näemme toisiamme paljon vähemmän kuin aikaisemmin”

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    2. 2

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tulipalon uhreista - suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    6. Näytä lisää