Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Rikossarjan tähti Jennifer Lopez deittaili nuorena poliisia: ”Elin suhteellisen suojattua elämää”

Uusi Tv-lehti
Uutta Shades of Blue -sarjaa tähdittävän Jennifer Lopezin elämä näyttää glamourilta, mutta arkena hän on varsinainen työmyyrä. Hän haluaa opettaa myös lapsilleen, kuinka tärkeää töiden tekeminen on.
Jennifer Lopez, 47, on on pääroolissa uudessa poliisisarjassa Shades of Blue. Samalla hän on sen vastaava tuottaja. Sarja alkaa 16.8. TV5-kanavalla klo 22.00.

– Kiinnostuin rikostutkijoiden tarinasta sen inhimillisyyden takia. Sarjassa seurataan, kuinka heidän valintansa vaikuttavat heidän elämäänsä sekä työpaikalla että arkielämässä. He elävät harmaalla alueella, eivätkä ole välttämättä pahoja, mutta eivät hyviäkään. Yksi väärä valinta johtaa toiseen ja lopulta sellaiseen vyyhtiin, josta on vaikea päästä kunnialla pois, energinen Lopez kertoo Beverly Hillsissä.

Bronxin kasvatti on seurannut poliisien elämää pienestä pitäen.

– Kotikulmillani oli normaalia, että miehistä tuli joko poliiseja tai palomiehiä. He olivat perhetuttuja, ja he ottivat meidät välillä kyytiin poliisiautoon.

Vaikka Lopez on alemman keskiluokan kasvatti, ei hänellä ole ollut huonoja kokemuksia poliiseista.

– Tosin vanhempani eivät antaneet minun tai kahden siskoni juosta iltaisin kaduilla. Elin suhteellisen suojattua elämää, enkä tiennyt rikoksista juuri mitään.

Jennifer Lopez tapaili nuorena naisena poliisia.

– Sitä kautta tutustuin vähän paremmin poliisien maailmaan. Tapailimme vain hetken, enkä enää muista edes hänen nimeään.

Lopezin kolmas aviomies oli muusikko Marc Anthony. He erosivat viisi vuotta sitten. Ex-parin kaksoset, Emme ja Max, täyttivät tänä vuonna kahdeksan.

Lopez kuvaa Emmeä taiteelliseksi, kun taas Max on kiinnostunut enemmän tekniikasta.

–  He elävät hyvin erilaisen lapsuuden kuin minä. Heiltä ei puutu mitään. Mutta toivon, että he oppivat esimerkistäni, että asiat eivät tule ilmaiseksi, vaan niiden eteen on tehtävä töitä.

Lue koko Jennifer Lopezin haastattelu uudesta IS Tv-lehdestä! Lehti on myynnissä 10.–16.8.2016 yhdessä Ilta-Sanomien kanssa!

Uudessa Tv-lehdessä lisäksi:

  • Suomi-elokuvan legendan Elina Pohjanpään koskettava tarina
  • Inka Heneliuksen tv-suosikit
  • Olympialaisviikon kisaohjelma: Ota talteen!
  • Uusien lastenohjelmien esittely
  • Mukana kahdeksan sivun ristikkoextra, kaikkien viikon elokuvien arviot ja paljon muuta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    5. 5

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    6. 6

      Britannian pääministeri paljasti kovan Brexit-linjan

    7. 7

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    8. 8

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    9. 9

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    8. 8

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    5. 5

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    6. Näytä lisää