Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Suosikkisarjan tähti potki käsikirjoittajaa ja joutui erotetuksi: ”Meillä oli luovia erimielisyyksiä”

Hyllytys
Suosikkisarjan tähtinäyttelijällä ja käsikirjoittajalla oli taiteellisia erimielisyyksiä, jotka johtivat väkivaltaan ja hyllytykseen.
Criminal Minds -sarjan kuvauksissa nähtiin pari viikkoa sitten pienoista draamaa, kertoo TMZ-lehti.

Yksi sarjan päänäyttelijöistä, Thomas Gibson, oli ohjaamassa ja näyttelemässä kohtausta, kun hänelle tuli riitaa ja taiteellisia erimielisyyksiä yhden sarjan käsikirjoittajan kanssa.

TMZ:n lähteen mukaan sanaharkka äityi väkivaltaiseksi, ja vihainen Gibson oli potkaissut käsikirjoittajaa jalkaan.

Käsikirjoittaja ei jättänyt asiaa sikseen vaan kutsui heti agenttinsa paikalle, joka puolestaan soitti kanavan isoille pomoille. Myöskään kanava ei voinut jättää asiaa huomiotta, vaan he hyllyttivät Gibsonin määräajaksi.

Siitä ei ole tietoa, kuinka kauan hyllytys kestää, mutta näyttelijä on ollut pois kuvauspaikoilta jo kaksi viikkoa.

Gibson kertoo TMZ:lle olevansa pahoillaan tapahtuneesta.

– Meillä oli luovia erimielisyyksiä. Pahoittelen, että tässä kävi näin. Me kaikki haluamme työskennellä yhdessä tiiminä ja tehdä parasta mahdollista ohjelmaa. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan, Gibson toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      IS seuraa yhdistetyn hiihto-osuutta – Eero Hirvonen mukana pronssitaistelussa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    8. 8

      Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

    9. 9

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    10. 10

      Pala Suomen historiaa myynnissä 1,3 miljoonalla – tilusten historiassa traagisia käänteitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      IS seuraa yhdistetyn hiihto-osuutta – Eero Hirvonen mukana pronssitaistelussa

    6. Näytä lisää