Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Sami Hedberg on Suomen Ricky Gervais – tähdittää Konttori-sarjaa

The Office
The Office -hittisarja rantautuu Suomeen. Komediasarjan pääroolissa nähdään Sami Hedberg.
The Office eli Konttori saapuu Suomeen. Maailmalla hyvin suositusta hittisarjasta kuvataan Suomi-versio, ja sarjan pääroolissa eli paperiyrityksen johtajana nähdään koomikko Sami Hedberg.

Yllä olevalla videolla Sami Hedberg paljastaa, mitä yhteistä on Suomen ja Britannian The Officen jaksoilla.

Hedberg oli myös Ilta-Sanomien lukijoiden suosikkiehdokas sarjan päätähdeksi. Hedberg sai äänestyksessä yli 30 prosenttia kaikista annetuista äänistä.

– Tässä projektissa mukana oleminen on urani osalta yksi suurimmista kohokohdista. Komediasarjassa esiintyminen on ollut haaveeni lapsesta asti, mutta juuri the Office- sarjan päärooli on minulle suunnaton kunnia ja ilo, Hedberg iloitsee tiedotteessa.

Ohjelman kuvaukset alkavat 22. elokuuta, ja se nähdään Elisa Viihteellä maaliskuussa 2017 ja Nelosella syksyllä 2017.

Hedbergillä on meneillään kiireinen vuosi. Hän kuvasi alkukesästä Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuvaa, ja syksyllä hänet nähdään myös Talent Suomen tuomaristossa.

Brittiversiossa johtajaa eli David Brentiä näyttelee itseoikeutetusti Ricky Gervais.

The Office on kuvitteellinen dokumenttiohjelma paperitarvikkeita myyvästä Wernham-Hogg -paperiyrityksestä ja sen työntekijöistä. The Officea tehtiin Britanniassa vuosina 2001–2003, ja se on palkittu muun muassa Emmy- ja Golden Globe -palkinnoilla.

Sarjasta on tehty omat versionsa myös Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Kanadassa sekä Yhdysvalloissa. Jenkkiversion tähtenä, paperitarvikekonttorin pomona Michael Scottina nähdään Steve Carell.

Sarjan tuovat Suomeen yhteistyönä Nelonen, Elisa Viihde ja BBC. BBC Worldwiden kansainvälisten formaattien myyntipäällikkö Suzanne Kendrick on yhteistyöstä innoissaan.

– Siitä on jo 15 vuotta, kun The Officen ensimmäinen jakso lähetettiin Briteissä. On mahtavaa nähdä tämä uskomattoman muuntautumiskykyinen formaatti juhlimassa 15 vuoden merkkipaaluaan nyt suomalaisena versiona.

Ota kantaa

Onko Sami Hedberg oikea valinta sarjaan?

Kyllä 57% Ei 43%
Ääniä yhteensä 6017

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Kolme miestä hyökkäsi musliminaisen kimppuun New Yorkissa – huusivat Trumpin nimeä

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Kolme miestä hyökkäsi musliminaisen kimppuun New Yorkissa – huusivat Trumpin nimeä

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää