Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Kulttisarjan vitsit latistuvat valkokankaalla – Lue IS:n arvio Todella upeeta -elokuvasta

elokuva-arvio
1990-luvun suosikkisarja tekee paluun valkokankaalla.
Jennifer Saundersin kirjoittama ja yhdessä Joanna Lumleyn kanssa tähdittämä Todella upeeta oli 1990-luvun hauskimpia brittisarjoja. Viime vuosikymmenellä se palasi ruutuun parhaan teränsä menettäneenä. Nyt se yrittää paluuta valkokankaalla, mutta entisestään latistuneena.

Todella upeeta: elokuva on juuri sellainen leffa, joka voisi syntyä Saundersin esittämän Edinan kroonisesti krapulaisissa aivoissa. Se toistaa sarjasta tuttuja vitsejä ja tilanteita uppiniskaisesti löytämättä niihin mitään uutta ideaa tai näkökulmaa.

Mukana ovat kaikki sarjan vakiohenkilöt Edinasta ja Patsysta (Lumley) Saffroniin (Julia Sawalha), Edinan äitiin (June Whitfield) sekä tyhjäpäiseen assintettiin (Jane Horrocks). Myös Saffronin teiniksi varttuneella Lola-tyttärellä (Indeyarna Donaldson-Holness) on näkyvä rooli. Tv-sarjan tavoin sivurooleissa vilahtaa joukko julkkiksia.

Tarinaa leffassa on vain löyhien sketsien siteeksi. Edina tulee tönäisseeksi huippumalli Kate Mossin Thames-jokeen ja pakenee skandaalia Patsyn kanssa Ranskan Rivieralle. Siellä he kohtaavat joukon julkkiksia ja miljonäärejä, joiden seurassa jatkaa siipeilyyn perustuvaa elämäänsä.

Enemmän kuin oikeata elokuvaa Todella upeeta: elokuva muistuttaa tv-sarjojen jaksoista harsittua koostetta. Erona on vain se, että tv-sarjan naseva sanailu on siinä latistunut tuttujen fraasien toisteluksi. Holtittoman kokonaisuuden varmistaa Mandie Fletcherin ryhditön ja visuaalisesti sekava ohjaus.

Todella upeeta: elokuva saa muistelemaan kaiholla jopa kehnoja Sex and the City - Sinkkuelämää -leffoja. Se on jo saavutus.

Todella upeeta: elokuva

Ohjaus: Mandie Fletcher

Pääosissa: Jennifer Saunders, Joanna Lumley, Jane Horrocks, Julia Sawalha

Juoni: Muotimaailmassa siipeilevä kaksikko joutuu maanpakoon Ranskan Rivieralle.

IS-Arvio: 1/5 tähteä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Ensimmäiset vieraat saapuivat Linnan juhliin – sotaveteraani Osman, 95: ”Täytyyhän nyt daami olla mukana”

    4. 4

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    5. 5

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    6. 6

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Nooralotta Nezirillä lähes 90 000 euron korut

    7. 7

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    8. 8

      Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

    9. 9

      Anni Sinnemäki sokeerasi t-paidassa, Hjallis talloi Leena Harkimon mekolle – Muistatko nämä kohut vuoden 2000 Linnan juhlista?

    10. 10

      Soihtukulkue lähti liikkeelle Töölöntorilta – IS seuraa hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    8. 8

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso kuva Jenni Haukion elegantista silkkipuvusta – juhlavasti violetissa

    2. 2

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    3. 3

      Ensimmäiset vieraat saapuivat Linnan juhliin – sotaveteraani Osman, 95: ”Täytyyhän nyt daami olla mukana”

    4. 4

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    5. 5

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    6. Näytä lisää