Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Kaunis 33-vuotias tv-selostaja taistelee hengestään Riossa – ei ottanut malarianestolääkitystä ennen matkaa

rion olympialaiset
Tv-selostaja Charlie Webster sairastui rajuun malariaan Brasilian matkallaan.
Isosta-Britanniasta kotoisin oleva, 33-vuotias tv-persoona ja juontaja Charlie Webster lähti seuraamaan olympialaisia Brasiliaan Rio de Janeiroon. Hän on yksi brittien olympiajoukkueen virallisista selostajista. Webster sairastui kaksi viikkoa sitten rajuun malariaan ja taistelee nyt hengestään sairaalassa Riossa.

Brittilehti Mirrorin mukaan Webster oli tiedustellut ennen matkaa lääkitys- ja rokotustarpeista, mutta hänelle oli sanottu, että hänen matkareittinsä varrella ei olisi riskiä malariasta. Hänen kantamansa malariatartunta onkin erittäin harvinainen.

Webster on julkaissut sairastumisensa jälkeen tilannepäivityksiä sosiaalisessa mediassa. Viimeisin päivitys on jaettu kuusi päivää sitten ja se on kirjoitettu hänen puolestaan. Lehtitietojen mukaan Webster on nyt todella huonossa kunnossa, vaikka saa parasta mahdollista hoitoa.

Kuvat voi katsoa myös täältä, täältä ja täältä.

Ennen sairastumistaan Webster osallistui hyväntekeväisyyspyöräilyyn ja polki Lontoosta Ranskan ja Espanjan läpi Portugaliin, lensi sieltä Brasiliaan ja polki Rioon. Hän alkoi oksentaa olympialaisten avajaisseremoniassa.

Aluksi Webster luuli sen johtuvan vain pyöräilyn aiheuttamasta väsymyksestä ja nestehukasta, sillä oksentelu alkoi vain yksi päivä sen jälkeen, kun hän oli saapunut määränpäähänsä.

Vielä viikko sitten Webster kirjoitti, että voi nyt paremmin, vaikka viime päivät ovat olleet hänelle kauheita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    6. 6

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Trump toisti Valkoisessa talossa väitettä, jonka faktantarkistajat ovat kumonneet

    9. 9

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    10. 10

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    11. Näytä lisää

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    6. Näytä lisää